KIRJOITTAJA

Ilkka Enkenberg

KUVAT

Jani Laukkanen

Jaa artikkeli

Pääkirjoitus | 26.11.2024 |

Pääkirjoitus | Joulu ja siniristilippu kiellettävä

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta päätti, että Hämeenlinna joutuu maksamaan uskonnottomalle lapselle 1 500 euron korvauksen, koska tämä oli pääsiäiskonsertissa joutunut kuuntelemaan Pekka Simojoen lauluja. Simojoki tunnetaan gospel-artistina. Hän oli myös etukäteen varoittanut, että Jeesus saatetaan kappaleissa mainita.

Suuren mediakohun jälkeen Hämeenlinna päätti olla maksamatta korvausta, mutta pian nousi toinen kohu, kun uusimaalainen koulu perui Suomalaisen barokkiorkesterin ja Helsingin kamarikuoron yhteiskonsertin, jossa oli tarkoitus esittää Georg Friedrich Händelin Messias-oratorio.

Jos tätä ajatuskulkua jatkaa loogisesti, on yhteiskunnastamme poistettava kaikki, mikä viittaa uskontoon. Poistaminen on hyvä aloittaa Suomen lipusta, jossa on risti. Ehdotan, että Suomella ei enää tästä lähtien ole lippua ollenkaan, koska pelkkä valkoinen kangas voidaan myös tulkita loukkaavaksi, sillä se sulkee ulkopuolelleen kaikki värit.

 

Kun kulttuuristamme on lopulta karsittu kaikki uskontoon viittaava ja sellainen aines, jonka juuret ovat uskonnossa, jäljelle jää marraskuu.

 

Myös joulu ja pääsiäinen on kiellettävä, sillä ne ovat selkeän kristillisiä juhlia. Hiukan lievempi vaihtoehto voisi olla se, että vain kirkon jäsenet saavat näitä juhlia viettää, muille vastaavat päivät ovat tavallisia työpäiviä.

Vaikka se menee henkilökohtaiselle alueelle, myös suuri osa ihmisten nimistä on kiellettävä, koska niiden alkuperä on raamatullinen, monilla maahanmuuttajilla puolestaan nimet nousevat islamilaisesta kulttuurista. Ehdotan, että ihmisiä kutsutaankin tästä lähtien tilannesidonnaisesti, esimerkiksi: ”ihminen, jolla on toppatakki ja tupsullinen pipo”. Toisessa tilanteessa hän voisi olla ”ihminen, joka kantaa suksia mukanaan”.

Kun kulttuuristamme on lopulta karsittu kaikki uskontoon viittaava ja sellainen aines, jonka juuret ovat uskonnossa, jäljelle jää marraskuu. Viimeinen nimetön ”ihminen, jolla ei ole nimeä ja joka pukeutuu vain harmaaseen eikä milloinkaan puhu, jottei loukkaisi ketään” voi sulkea itse arkkunsa.

On tietenkin harhaluulo, että kulttuuristamme voisi hävittää kaikki viitteet kristinuskoon tai muihin uskontoihin. Se ei ole mahdollista, eikä se ole toivottavaa.

 

Ei liene sattumaa, että kolmen onnellisimman maan lipussa on risti.

 

Suomi kuuluu eurooppalaiseen kulttuuripiiriin, joka rakentuu kristillisille arvoille. Eräs olennaisista kristillisistä arvoista on se, että me kaikki olemme saman arvoisia. Voimmekin hieman iloita siitä, että meidän yhteiskunnassamme voidaan käydä tallaista kulttuurikeskustelua, sillä neutraaliuden vaatimuksen taustalla on kristinuskosta kumpuava samanarvoisuuden periaate.

Vietämme kohta Suomen itsenäisyyspäivää, ja voimme rehellisesti iloita siitä, että meillä on todistetusti maailman paras maa. Ei liene sattumaa, että kolmen onnellisimman maan lipussa on risti.

Astumme myös adventin aikaan, jolloin juhlitaan Vapahtajan tuloa maailmaan. Hoosianna!

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Jaa artikkeli