Pääkirjoitus | Jeesus nukkuisi päiväunet

Osaanko pysähtyä? Osaanko oikeasti levätä? Vai pitääkö olla yöunilla, jotta voin todella olla levossa? Kun menen saunaan, otanko puhelimen pukuhuoneeseen? Katsonko sitä, kun menen jäähylle? Ja jos katson, miksi?

Moderni ihminen kohtaa monelta suunnalta tulevan kuormituksen. Aika, jota elämme ei kannusta lepoon. Se kannustaa täyttämään hetket työllä, somella, lasten harrastuksilla ja uusilla sarjoilla, joista tulee kahvihuoneiden puheenaiheita. Kiirettä myös saatetaan pitää tehokkuuden merkkinä ja taukoja jopa laiskuuden osoituksena. Yhä useammat kuitenkin uupuvat – niin työn, huolen kuin jatkuvan tiedon vyöryn alle. Sosiaalinen media, uutisvirrat, viestit ja mainokset eivät jätä aivoille lepoa.

Monet meistä tunnistavat tilanteen, jossa tuntuu, ettei ehdi enää edes ajatella omia ajatuksiaan – saati kuulla Jumalan ääntä.

Hän kutsuu luokseen, jotta voisimme hellittää otteemme ja luovuttaa taakkamme Hänen kannettavakseen.

Kuitenkin lepo on yksi inhimillisen elämän peruspilareista, se on meille välttämätöntä, aivan kuten ravinto tai hengitys.

Lisäksi lepo on tärkeää myös hengellisen elämän kannalta, sillä meidän voi olla vaikea olla yhteydessä yläkertaan, jos mielemme on koko ajan täynnä hälyä.

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, niin minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)

Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa ovat täsmälääke tähän aikaan: ”Minä annan teille levon.” Jeesus ei tarjoa vain viikonloppua tai lomaa, vaan syvää, parantavaa lepoa – sielun lepoa. Sellaista, jossa ei tarvitse esittää, suorittaa tai kestää yksin. Hän kutsuu luokseen, jotta voisimme hellittää otteemme ja luovuttaa taakkamme Hänen kannettavakseen.

Jeesuksen läheisyydessä ihminen varmasti on levollinen. Hänen ei tarvitse jatkuvasti miettiä, mikä juuri tällä hetkellä on tärkeintä ja syöksyä tekemään se.

Me tarvitsemme sekä fyysistä että aivolepoa – aikaa ilman ruutuja, ilmoituksia, ääntä ja sellaista ajatusta, että pitäisikö minun tehdä tällä hetkellä jotain muuta kuin mitä teen.

Jeesus myös opetti opetuslapsilleen levon tärkeyden: ”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.” (Mark. 6:31) Tässä Hän toimi itse esimerkkinä: vetäytyi omiin oloihinsa rukoilemaan ja nukkui päiväunia. Markuksen evankeliumin neljännen luvun kohtauksessa, jossa Jeesus ja opetuslapset joutuvat myrskyyn, opetuslapset herättävät opettajansa torkuilta, kun pelkäävät hukkuvansa.

Me tarvitsemme sekä fyysistä että aivolepoa – aikaa ilman ruutuja, ilmoituksia, ääntä ja sellaista ajatusta, että pitäisikö minun tehdä tällä hetkellä jotain muuta kuin mitä teen. Hiljaisuuden ei tarvitse olla tyhjyyttä. Se voi olla Jumalan äänen kuuntelemista. On terveellistä sulkea välillä pois maailman äänet, jotta voimme virittäytyä siihen ääneen, joka ei koskaan huuda, mutta aina kutsuu: ”Tule minun luokseni.”

Tänä kesänä on hyvä hetki pysähtyä ja kysyä: Mistä minä saan levon, joka kantaa? Milloin viimeksi olen levännyt niin, että myös sielu huokaisee?