KUVAT
Maksuton artikkeli | 02.12.2024 |
Olemisen ääniä on Sanan ensimmäinen kokonaan toimituksen omin voimin tuotettu podcast.
Sana on käynnistänyt uuden podcast-sarjan, jonka nimenä on Olemisen ääniä. Spotifyssa jaettavaa sisältöä toimittaa Sanan tuottaja-toimittaja Mikko Kurenlahti.
Podcastin ensimmäinen jakso julkaistiin jo 5. joulukuuta. Siinä uskontokasvatuksen tutkija Saila Poulter pohtii, mitä hengellisyys ja uskonto voivat tarkoittaa lasten maailmassa.
Toisessa jaksossa puolestaan pappi ja hengellinen ohjaaja Henri Järvinen liittyy monien henkisten ja hengellisten traditioiden keskusteluun siitä, miten oman egon hiljeneminen voi antaa tilan Jumalan puheelle.
Mikko Kurenlahden mukaan Olemisen ääniä -podcastin kohderyhmänä ovat nuoret aikuiset, jotka mieltävät itsensä etsijöiksi.
– Omana tavoitteenani on luotsata ohjelmaa tarpeeksi avaralla otteella, joka ei oleta kuulijalta mitään valmista tai tietynlaista katsomuksellista tai vakaumuksellista identiteettiä, Kurenlahti sanoo.
– Ohjelmaa ajaa eteenpäin universaalin ihmisyyden ytimeen kytkeytyvät kysymykset olemisen syvyydestä, elämän merkityksellisyydestä sekä jonkinlainen pyhän taju. Miksi me olemme täällä, minkälainen maailma on, mikä on kaiken tarkoitus, miten elää hyvää elämää? Kurenlahti luonnehtii.
Olemisen ääniä -podcastin kolmannessa jaksossa tullaan käsittelemään videopelien ja uskonnon välisiä yhteyksiä. Silloin Kurenlahden vieraana on uskontotieteilijä ja videopelitutkija Heidi Rautalahti.
– Videopelit ovat nykymaailmassa valtava bisnes ja yksi vallitsevan viihdekulttuurin keskeisimmistä kulmakivistä. Mutta onko kyse erityisesti tekniikan kehittyessä myös yhä merkityksellisemmistä maailmankatsomuksellisen pohdinnan alustoista? Minkälaisia elämän suuria kysymyksiä pelit asettavat pelaajansa kohtaamaan? Kurenlahti pohjustaa.
Sanan päätoimittajan Ilkka Enkenbergin mukaan podcastit ovat erinomainen tapa tarjota ihmisille välineitä katsomuksellisten kysymysten pohdintaan.
– Sana pyrkii jatkuvasti palvelemaan paremmin lukijoitaan ja kuuntelijoitaan. Tavoittelemme ihmisiä, joita kiinnostavat perimmäiset kysymykset, kuten miksi mitään on olemassa, kuka minä olen, mistä tässä kaikessa on kyse ja onko tämän kaiken takana joku, Enkenberg sanoo.
Sanalla on ollut podcasteja entuudestaankin, mutta Olemisen ääniä on ensimmäinen ohjelma, jota toimitus itse tuottaa.
– Lisäksi verkkosivuilta löytyy muun muassa haastatteluiden äänitallenteita. Syksystä 2023 alkaen myös lehden artikkelit ovat olleet kuunneltavissa verkossa.
Olemisen ääniä -podcast löytyy täältä.
Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.
LISÄÄ AIHEPIIRISTÄ