KIRJOITTAJA

Kari Kuula

KUVAT

istockphoto

Jaa artikkeli

Maksuton artikkeli | 15.12.2024 |

Kuula | Kristinuskon ydin ei ole lähimmäisenrakkaus

Rakkaus. Oikeudenmukaisuus. Tasa-arvo. Onnellisuus. Hyvä elämä. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, mutta eivät kristinuskon ydintä.

Tehdään katugallup. Kysytään satunnaisilta vastaantulijoilta, mistä kristinuskossa on pohjimmiltaan kyse. Kliseinen kysymys, mutta silti perin hyödyllinen. Se auttaa näkemään, mitä usko lopulta on ja mihin se pyrkii.

Arvatenkin katugallupissa kuulisimme useimmiten kaksoispointin: lähimmäisenrakkaus ja oikeudenmukaisuus. Tässä kristinuskon ydin. Muu on kehällistä, vähemmän tärkeää.

Väärin vastattu. Valitan. Lähimmäisenrakkaus ja oikeudenmukaisuus ovat ihmisyyden sydänverta. Jokainen kutsutaan osoittamaan niitä. Ja jokainen kykenee niihin uskontokunnasta riippumatta. Niihin ei kristinuskoa tarvita.

Sen pointti onkin muualla. Sillä on ihan toinen keskus. Se on pelastus Kristuksessa, ainakin jos Paavalilta kysytään.

Astu rajan yli

Kristinusko alkaa, anteeksi vain, huonoista uutisista. Me ihmiset olemme hyviä ja kauniita, mutta samalla jotakin on kipeästi vialla: olemme ”Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä” (Kol. 1:21).

Vihamielisyys näkyy useimmiten välinpitämättömyytenä tai sokeutena hengellisille asioille. Olemme ”pimeyden vallassa”, sanoo Paavali. Pimeässähän ei näe. Jumala on meiltä hukassa.

Siksi tarvitaan pelastusta. Meidät täytyy siirtää pimeydestä valoon, vihollisuudesta sovintoon, vieraantuneisuudesta ystävyyteen Jumalan kanssa.

 

Siksi kristinuskon syvimmästä ytimestä löytyy Kristus. Sehän näkyy jo uskomme nimessä: kristinusko.

 

On siis raja, jonka yli on päästävä. Tuota rajan ylittämistä kutsutaan myös pelastukseksi. Ei-pelastuksen tilasta siirrytään pelastuksen tilaan. Siksi Paavali kutsuu lukijoitaan: ”suostukaa sovintoon Jumalan kanssa” (2. Kor. 5:20).

Pietari on samaa mieltä. Ihmisten perimmäinen päämäärä on ”sielujen pelastus”. Se on niin mahtava sanoma, että siihen ”haluavat enkelitkin päästä edes luomaan silmäyksen” (1. Piet. 1:9, 12).

Pelastajan kanssa

Pelastusta ei ole ilman pelastajaa. Siksi kristinuskon syvimmästä ytimestä löytyy Kristus. Sehän näkyy jo uskomme nimessä: kristinusko.

Paavali tiivistää asian näin: ”Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä” (Kol. 1:19). Ilmaus ”kaikki täyteys asuu Kristuksessa” kertoo seuraavaa.

Koska ihminen on vieraantunut Jumalasta, tarvitaan välittäjä, joka korjaa rikkoutuneen yhteyden. Välittäjän täytyy edustaa molempia osapuolia, Jumalaa ja ihmiskuntaa. Siksi Jumalan Poika tuli ihmiseksi.

Tämä jumalihminen välittää yhteyden taivaasta maahan ja, mikä vielä parempaa, maasta taivaaseen. Usko on kuin käsi, jolla tartun häneen. Ja kun hän tulee minuun asumaan, hän nostaa sydämeni Jumalan luo. Hän siirtää minut valon valtakuntaan, jossa tajuan Jumalan armon ja ihmisen kutsumuksen kauneuden.

 

Siksi hengellinen puhe ampuu aina vähän yli. Se puhuu enemmästä kuin mitä meillä vielä on.

 

Olen rakastettu taivasolento. Kutsuttu suurempaan mitä osaan edes kuvitella.

Kuulostaa yläpilveltä ja ylisanoilta. Sitä usko onkin toistaiseksi. Jumalan ystävillekin pelastuksen ihmeet avautuvat vain vaillinaisesti. Seisomme pimeän ja valon rajamailla. Kirkas valo loistaa jossakin edessä, viimeisen portin takana. Siksi hengellinen puhe ampuu aina vähän yli. Se puhuu enemmästä kuin mitä meillä vielä on.

Tästä huolimatta kristinuskon kova ydin on kirkas ja kiistaton. Se on pelastus Kristuksessa.

Toki siitä on joskus vaikea saada kiinni. Siksi sen tilalle on helppo tarjota jotakin konkreettisempaa ja hyödyllisemmältä näyttävää, kuten joitakin sinänsä tärkeitä eettisiä arvoja. Mutta jos näin tekee, ydin katoaa kohta kokonaan.

Tämä on Kari Kuulan sarja Aarteita Paavalin kirjeistä, osa 11/30.

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

LISÄÄ AIHEPIIRISTÄ

Jaa artikkeli