Ilkka Enkenberg | Lisää lainaa

Edellisen pääkirjoitukseni aiheena oli tulevilta sukupolvilta otettava velka, ja jatkan samaa teemaa vielä tässä pääkirjoituksessa, sillä planeetan kestokyvyn lisäksi Suomessa otetaan tulevilta sukupolvilta velkaa myös toisessa muodossa.

Se muoto on koulutusvelka. Vielä 2000-luvun alkuvuosina Suomi keikkui oppilaiden osaamista mittaavissa Pisa-testeissä huippupaikoilla. Vuodesta 2006 käyrä on ollut kuitenkin laskeva.

Samaa todistavat opettajien puheet siitä, että aiempina vuosina teetettyjä tehtäviä ei enää voi käyttää, koska ne ovat liian vaikeita. Esimerkiksi pidempien tekstien lukemiseen keskittyminen ja niiden ymmärtäminen on heikentynyt.

Osaamisen laskulle on haettu syitä monista suunnista. On puhuttu suurista luokkakoista, lukemisinnon heikkenemisestä, digitalisaatiosta ja inkluusiosta eli siitä, että erityistä tukea tarvitsevat opiskelevat samoissa luokissa tavallisessa opetuksessa olevien kanssa.

Kaikilla syillä on varmasti oma painoarvonsa lopputuloksessa eli oppimistulosten laskussa.

Useat edellä mainituista syistä kumpuavat resurssien niukkuudesta. Koulutuksesta on Suomessa leikattu, vaikka se on eräs yhteiskunnan aivan keskeisimmistä toiminnoista, sillä sen avulla rakennetaan tulevaisuuden yhteiskuntaa.

Jos koulutuksesta leikataan, se on vähän sama kuin jos rakennettaisiin jättimäinen kerrostalo savimaalle ja jätettäisiin paalutus tekemättä. Jossain vaiheessa talo joko sortuu tai uppoaa pehmeään maahan. Ensimmäinen sukupolvi ehtii siinä varmaan asua, jos ei mitään erityistä tapahdu, mutta jo toisen kohdalla seinät alkavat halkeilla, kun talo hitaasti vajoaa mutaan eri reunoilta eri tahtiin.

Suomessa bruttokansantuotteesta käytetään pienempi osuus koulutukseen kuin missään muussa Pohjoismaassa. Tämä on hälyttävää.

Kyseessä ei tietenkään ole kilpailu, mutta verrokkimaiden satsaukset antavat jonkinlaisen vertailukohdan sille, miten sivistykseen perustuvan yhteiskunnan tukipilaria vaalitaan.

Täysin oma lukunsa on opetustyötä tekevien tilanne. Opettajien ammattiliitto OAJ kertoi viime vuonna, että yli puolet opettajista harkitsee alanvaihtoa. Tämä ei tarkoita, että kaikki alanvaihtoa harkitsevat olisivat haaveensa toteuttamassa, mutta se kertoo työn kuormittavuudesta.

Luokkakokojen kasvaessa jatkuvassa metelissä työskentely ja koko ajan lisääntyvät opetustyöhön liittymättömät työtehtävät rasittavat opettajia. Lisäksi heidän esimiehensä eli rehtorit ovat kovilla.

Mikäli Suomi haluaa tulevaisuudessa olla muutakin kuin Euroopan rajoilla sijaitseva raaka-ainetuottaja, koulutukseen on satsattava. Koululaisten on saatava kunnolliset opiskeluvälineet, luokkakokoja on pienennettävä ja opettajien on annettava keskittyä työhönsä.