Kuula | Päivittäinen raamatunluku on lopun aikojen keksintö

Päivittäinen Raamatun lukeminen on harvinaista, kun katsoo kristinuskon suurta kuvaa. Pyhät kirjoitukset ovat kyllä kuuluneet kuvioon alusta alkaen. Jeesus ja apostolit perustelivat opetuksiaan siteeraamalla kreikankielistä Vanhaa testamenttia.

Heidän täytyi siis tuntea niiden sisältö aika hyvin. Esimerkiksi Paavalin ystävä Timoteus oli jo lapsesta saakka tuntenut kirjoitukset (1. Tim. 3:15). Useimmiten kyse oli siitä, että oli kuultu luettavan kirjoituksia synagogassa tai oli kuultu jonkun kertovan, mitä ne opettavat.

Käsin kopioidut kirjat olivat erittäin kalliita. Harva oli edes nähnyt omin silmin kirjaa.

Lukutaito oli harvinaista alkukirkon aikana. Arviolta 10 prosenttia väestöstä osasi lukea, suurin osa vain välttävästi. Yksinkertaisen fyysisen työn tekijät eivät tarvinneet lukutaitoa mihinkään. Se etuoikeus kuului vain pienelle oppineelle ryhmälle, johon kuuluivat myös Uuden testamentin kirjojen kirjoittajat.

Käsin kopioidut kirjat olivat erittäin kalliita. Harva oli edes nähnyt omin silmin kirjaa. Sanoma Jeesuksesta tunnettiin suullisen opetustradition pohjalta. Hänestä opetettiin seurakunnissa ja vanhemmat kertoivat hänestä lapsilleen.

Jeesuksesta kerrottiin, ei luettu

Evankeliumia ei siis luettu vaan se kuultiin. Sama pätee kirkkoisien aikaan, keskiaikaan ja reformaation aikaan. Vain oppinut papisto ja luostarin väki tutki itse pyhiä kirjoituksia.

Kumpi siis tulee ensin, Raamattu vai kirkon traditio? Protestanttien mielestä kaikki lähtee Raamatusta, ja näin onkin periaatteessa, mutta käytännössä ja historiallisessa mielessä kirkon traditio on tullut ensin. Ensin oli suullinen opetus, sitten tuli kirjallisuus, mutta vain harvojen käyttöön.

Kirjapainotaito tuli laajaan käyttöön vasta 1500 luvulla.

Tuo suullinen traditio muotoutui vähitellen uskon säännöksi (regula fidei) kutsuksi kokonaiskäsitykseksi. Siihen kuului perusopetus Jumalasta, Jeesuksesta, pelastuksesta ja sen vastaanottamisesta. Tätä peruspakettia kirkon oppineet sitten opettivat kansalle.

Tässä muodossa kristinusko levisi Rooman valtakuntaan ja pitkin Eurooppaa. Tavalliset kristityt tiesivät kyllä Raamatusta, mutta eivät itse lukeneet sitä hengelliseksi ravinnokseen.

Harvojen herkkua

Kirjapainotaito tuli laajaan käyttöön vasta 1500 luvulla. Tuolloin kokoraamatut olivat vielä kalliita ja lukutaito vajavaista, joten mistään uskovan kansan raamattuherätyksestä ei voida puhua. Vielä 1700 luvulla paksut kirjat maksoivat noin viikon palkan. Edulliset kokoraamatut tulivat joka kotiin vasta 1800 luvun alkupuolella.

Tästä seuraa johtopäätös, jota tulee harvoin ajatelleeksi. Laajamittainen Raamatun lukeminen hengellisen elämän hoitamisena on uusi ilmiö. Lopun aikojen keksintö, voisi leikkimielisesti sanoa. Jeesuksen seuraajat pärjäsivät reilut 1700 vuotta ilman omaa lukuraamattua.

Tämä antaa perspektiiviä joka aamuiseen Raamatun lukuuni. Tiedostan että se oli pitkään vain harvojen herkkua.

Raamatun sijaan jalustalle on nostettu sanoma, evankeliumi. Tämä on varjellut rivikristittyjä uskonriidoilta. Jokainen kun ei ole oman Raamatun tutkistelun pohjalta muodostanut omaa uskonoppiaan, vaan on luotettu kirkon opetuksiin.

Tämä antaa perspektiiviä joka aamuiseen Raamatun lukuuni. Tiedostan että se oli pitkään vain harvojen herkkua. Kuulun siis historiallisessa mielessä pieneen etuoikeutettuun eliittiin. Siksi en vaadi kaikkia kristittyjä samanlaiseen raamattuhengellisyyteen. Suurin osa kristityistä on juurtunut Jeesukseen muulla tavalla.

Kuva: Yalen yliopistossa säilytettävä kappale Johannes Gutenbergin vuonna 1455 painamasta Raamatusta (Wikipedia).