Kukaan ei enää tunne olevansa syntinen, ja siksi ihmiset vihaavat toisiaan, väittää kielitieteilijä Janne Saarikivi

Mies kaartaa mustalla katumaasturilla huoltoaseman pihaan. Hänellä on jalassaan nahkahousut ja buutsit, joiden varret puristavat lahkeiden päällä.

Ihmisten ulkoiseen olemukseen takertuminen tuntuu nykyään väärältä. Silti ensivaikutelmat ovat ihan yhtä todellisia kuin ennenkin. Dosentti, kielitieteilijä Janne Saarikivi on ensivaikutelmaltaan suora ja teeskentelemätön, kuin punkkari. On syksyn ensimmäisiä kunnolla kylmiä päiviä, mutta lyhythihaisessa kuulemma tarkenee hyvin, kun valokuvaaja seisottaa Saarikiveä hyytävässä vesisateessa.

Kun Saarikivi puhuu, hän ei varo sanojaan eikä tarkkaile, alkaako kuulija epämiellyttäviksi koettujen sanojen kohdalla haukkoa henkeä kuin laiturille kiskaistu kala. Jos haluaa, että maailma jaetaan hyviin ja pahoihin ihmisiin siten, että itse kuulutaan hyvien joukkoon, Saarikiven seura on epämiellyttävää. Hän ei anna armoa kenellekään, ja parannussaarnallaan hän haluaakin näyttää, että kaikki me olemme yhtä syntisiä.

Tässä suhteessa mielestäni Suomen menestynein populisti ei suinkaan ole kukaan persu vaan sosiaalidemokraattien Sanna Marin.
– Janne Saarikivi

Haastattelupaikankin valinta oli tietoista. Saarikivi halusi karttaa hienostokahvilat ja akateemisen tärkeilyn. Kyse ei ole anti-intellektuaalisuudesta vaan sen vastakohdasta, sillä eihän teennäisyydessä ole mitään älyllistä ja sielullista. Niinpä Saarikiven sielu kaipaa räkälöihin ja huoltamoille, niin kuin nyt Eltsun Unskalle.

Vuonna 1958 avattu Eläintarhan Union – 1990-luvulta lähtien Neste – on monien mielestä Helsingin legendaarisin huoltoasema. Sinänsä siinä ei ole eksotiikkaa enempää kuin millään pienten taajamien kiireettömillä bensa-asemilla, mutta nyt ollaankin lähes Helsingin keskustassa, pienen kävelyn päässä Helsingin päärautatieasemalta ja peräti kymmenen kilometrin päässä Kehä I:ltä. Eläintarhan huoltoasemalla Helsingin ja muun Suomen välinen sauma on päällisin puolin käytännössä näkymätön.

Kaiken kukkuraksi Eltsun huoltamon kuuluisassa keittiössä valmistetaan myös samanlaista suolaista ja rasvaista kotiruokaa, jota niin sanottu ”muu Suomi” nauttii hyvällä ruokahalulla.

– Syödäänkö? Saarikivi kysyy silmät loistaen.

Janne Saarikiven mielestä arvovalinnoissa harvoin vastakkain ovat hyvä ja paha, sillä usein ne sekoittuvat, ja siksi eettisyys on vaikeaa.

”Kaikki ovat populisteja”

Ja sitten me pojat syödään. Saarikivi lyö haarukkaa lihaan ja selittää, että Suomessa kaikki eduskuntapuolueet vasemmistoa myöten ovat populistisia.

– Yksi populistisille johtajille tyypillinen menetelmä on, että johdetaan symbolisilla eleillä, Saarikivi sanoo.

– Tässä suhteessa mielestäni Suomen menestynein populisti ei suinkaan ole kukaan persu vaan sosiaalidemokraattien Sanna Marin. Monilla erilaisilla eleillään hän toistuvasti alleviivasi sitä, että hän on nuori, nainen ja hyvien puolella. Mutta jos kysytään hänen poliittisen ohjelmansa tarkemmasta sisällöstä, se jää epäselväksi ja se myös muuttuu koko ajan. Mitä muuta tämä on kuin populismia? Saarikivi tivaa.

Myös kokoomuksen velkapelottelu on Saarikiven mielestä populismia, koska todellisuudessa nykyhallitus näyttää velkaantuvan samaan tapaan kuin edeltäjänsä.

Se, että vaaditaan valitsemaan, kenen joukoissa seisot, ei anna edes mahdollisuutta vuoropuheluun.
– Janne Saarikivi

– Eikä ole kahta sanaa, etteikö perussuomalaisten muukalaisviha olisi vastenmielistä.

Saarikivi yrittää silti loppuun asti yrittää ymmärtää erilaisia ihmisiä.

– Varakkaat ja hyvin koulutetut kaupunkilaiset persujen vastustajat eivät vegaanifalafeleja kääntäessään itse joudu kohtaamaan niitä maahanmuuton ilmiöitä, joista perussuomalaiset puhuvat, ja siksi arvostelussa on annos tekopyhyyttä.

Tämän mielipiteensä takia Saarikiveä on arvosteltu sanomalla, että hän hyysää rasisteja ja jopa antaa heille hiljaisen hyväksynnän. Sen Saarikivi tietenkin kiistää.

– Se, että vaaditaan valitsemaan, kenen joukoissa seisot, ei anna edes mahdollisuutta vuoropuheluun, hän sanoo.

– Todellisuus ei ole sellainen, että voitaisiin jaotella hyvät ja pahat ihmiset, vaan yhden hyvä on toisen paha. Arvovalinnat eivät koskaan ole niin helppoja, että valitaan hyvät arvot huonojen sijasta.

– Kyllä ilmastonmuutoksen ratkaiseminen on poliitikkojen duuni, ja kirkon duuni on julistaa Kristusta, sanoo Janne Saarikivi.

Ja taas mennään vastavirtaan

Teoksessaan Rakkaat sanat (Teos 2022) Janne Saarikivi pohtii sanaa totuus. Takavuosina puhuttiin huolestuneeseen sävyyn totuuden jälkeisestä ajasta. Sillä viitattiin muun muassa siihen, kun tietyt väestöryhmät lakkasivat luottamasta perinteiseen mediaan. Tässäkin asiassa Saarikivi ui vastavirtaan. Hän muistuttaa, että läpi historian samasta asiasta on esitetty samanaikaisesti useita totuuksia.

1990-luvun postmodernistisessa muotifilosofiassakin jokainen sai puhua vain omasta subjektiivisesta totuudestaan, ja osittain sitä perua nykyään ihmiset eivät enää omaksu esimerkiksi kirkon oppia sellaisenaan, vaan jokainen itse rakentaa ikioman ”mun Jumalan”. Vaikka kriittistä ajattelua on ainakin näennäisesti pidetty hyveenä, Saarikiven mielestä joissain asioissa on hirttäydytty erikoiseen dogmaattisuuteen, jossa vallitsevia totuuksia kyseenalaistaneet yksilöt ja ihmisryhmät on sosiaalisessa mediassa suorastaan häpäisty.

Yksi tällainen ilmiö oli Saarikiven mielestä talvella 2022 kanadalaisten rekkakuskien inspiroimana syntynyt Freedom Convoy -liike, joka tukki Mannerheimintien. Liike vaati muun muassa koronarajoitusten purkamista, bensiinin hinnan laskemista ja hallituksen eroa.

Suomalaiset ovat hyvin auktoriteettiuskoisia ja valtiokeskeisiä.
– Janne Saarikivi

– Siinä tuli sosiaalinen yhteentörmäys. Freedom Convoyssa protestoivat sellaiset ihmiset, jotka olivat kärsineet koronatoimista eniten. Heiltä olivat menneet työt ja elinkeinomahdollisuudet. Eliitti paheksui tätä joukkoa, mutta millä oikeudella, kun se itse sai tehdä siistejä sisätöitä etänä, eikä se kärsinyt koronasta samalla tavalla, Saarikivi kyseenalaistaa.

Maailman terveysjärjestö WHO julisti koronavirusaallon pandemiaksi maaliskuussa 2020, ja useissa maissa alettiin soveltaa erilaisia rajoituksia. Itse viruksen vakavuutta Saarikivi ei ole koskaan kiistänyt. Sen sijaan hänen mielestään oli hämmentävää, kuinka helposti ja kritiikittömästi suomalaiset luopuivat perustuslaillisista oikeuksistaan.

– Suomalaiset ovat hyvin auktoriteettiuskoisia ja valtiokeskeisiä. Toivoisin, että Suomessa korostettaisiin paljon enemmän kansalaisuutta. Tällöin suomalaiset olisivat tietoisia oikeuksistaan ja vapauksistaan ja puolustaisivat niitä sen sijaan, että suhtauduttaisiin valtiovaltaan messiaanisesti odottaen, että pelastus tulee aina sieltä, Saarikivi sanoo.

Hänen mielestään sokea luottamus auktoriteettien lausumaan totuuteen on vaarallista.

– Ranskassa ja Yhdysvalloissa kansalaisten luottamus poliittisiin johtajiin on usein varsin vähäinen. Heidän perusajatuksensa on, että jokaisella on mahdollisuus elää omaa elämäänsä niin, että valtiovalta puuttuu siihen mahdollisimman vähän. Tällöin ihmiset eivät myöskään ole naiivin hyväuskoisia sen suhteen, että mitä tahansa lehdessä lukee, se olisi aina totta.

Aito kristitty ei Janne Saarikiven mielestä syyllistä muita. – Aito kristitty sen sijaan ajattelee, että tyhmä ja väärässä olen minä itse, Saarikivi sanoo.

Nykyajassa ei ole enää synnintuntoa

Janne Saarikivi harmittelee sitä, että yhteiskunnallisen keskustelun kärjistyessä vääräksi koettuja mielipiteitä ei osata käsitellä muuten kuin eristämällä niitä esittäneet ihmiset. Tuomitseva sointi puheessa vahvistaa hänen mukaansa ryhmien välisiä ennakkoluuloja.

Suomessa tämä tilanne Saarikiven mielestä heijastaa sitä, miten nopeassa tahdissa kristillinen kulttuuri on väistynyt maallistumisen tieltä.

– Usein maallistumista mitataan sen mukaan, miten harvoin ihmiset enää kastavat lapsiaan tai kuinka kiihtyvästi erotaan kirkosta. Mielestäni vakavin seuraus kristillisen perspektiivin katoamisesta on kuitenkin siinä, että nykyihmiseltä on kadonnut täydellisesti käsitys omasta syntisyydestä, Saarikivi sanoo.

En missään kohtaa todennut sitä, että Jeesus ei esittäisi profeetallista kritiikkiä. Totesin vain, että kristillinen kriittisyys ihan lähtökohtaisesti ei ensisijaisesti suuntaudu toisiin ihmisiin vaan omaan itseen.
– Janne Saarikivi

Sitä kautta on syntynyt erilaisia heimoja ja kuppikuntia, joiden keskuudessa ajatellaan, että juuri me olemme hyviä ja oikeassa.

– Niinpä vasemmistolaiset vihaavat katkerasti perussuomalaisia, perussuomalaiset vihaavat katkerasti vasemmistolaisia, ja kaikki ajattelevat, että nuo muut ovat tyhmiä ja väärässä. Aito kristitty sen sijaan ajattelee, että tyhmä ja väärässä olen minä itse, Saarikivi sanoo.

Sanalla sanoen nykyihminen ei Saarikiven mielestä itse kaipaa armoa, mutta sen sijaan parannussaarnaa osoitetaan herkästi toisille.

Janne Saarikivi suosii kansanomaisia kahviloita ja huoltoasemia.

”Jeesus neuvoi rakastamaan vihollista”

Viime heinäkuussa Saarikivi kirjoitti Helsingin Sanomien (25.7.) kolumnissaan, että moraalisen kritiikin ensimmäisen kohteen tulee aina olla oma itse. Kirjoituksesta seurasi ankara kritiikki, jonka mukaan Saarikivi ei ymmärtänyt evankeliumien poliittista profeetallisuutta.

– En missään kohtaa todennut sitä, että Jeesus ei esittäisi profeetallista kritiikkiä. Totesin vain, että kristillinen kriittisyys ihan lähtökohtaisesti ei ensisijaisesti suuntaudu toisiin ihmisiin vaan omaan itseen, Saarikivi sanoo.

Häntä silmin nähden häiritsee kuvitelma, että ihmiset Raamatun voimalla voisivat ratkaista sellaisia suuria kysymyksiä kuin sosiaaliturva tai ilmastonmuutos, kun ammattipoliitikotkaan eivät oikein tiedä, miten asiat pitäisi hoitaa.

– Toisinaan vaikeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin haetaan vastauksia myös taitelijoilta ikään kuin heillä olisi ratkaisun avaimet, Saarikivi ihmettelee.

 Yhtäällä on oikeistolais-persulainen vihapuhekulttuuri ja toisella puolella vasemmistolainen cancel-kulttuuri, jossa milloin kukakin kirjailija tai muu henkilö todetaan epäkelvoksi, koska hänen väitetään niin sanotusti syöttävän persujen lapaan ja hyväksyvän rasismin.
– Janne Saarikivi

– Kyllä ilmastonmuutoksen ratkaiseminen on poliitikkojen duuni, ja kirkon duuni on julistaa Kristusta. Olisi puuduttavaa, jos jokaisen pastorin pitäisi ajatella kuluttamisesta ja ruokavaliosta jollain tietyllä tavalla. Vaikka kristinusko ottaisi asioihin kantaa, päällimmäisenä pitää olla armo, Saarikivi sanoo.

Siihen nimittäin hänen mukaansa kehottaa myös itse Jeesus Nasaretilainen.

– Jeesus opetti, että pitää rukoilla vihollisen puolesta. Pitää nähdä oma syntisyys ja vajavaisuus. Mutta nyt meidän aikamme on täynnä joka suunnasta tulevaa tuomitsemista. Yhtäällä on oikeistolais-persulainen vihapuhekulttuuri ja toisella puolella vasemmistolainen cancel-kulttuuri, jossa milloin kukakin kirjailija tai muu henkilö todetaan epäkelvoksi, koska hänen väitetään niin sanotusti syöttävän persujen lapaan ja hyväksyvän rasismin, Saarikivi sanoo.

Eläintarhan Neste on Janne Saarikiven lempipaikkoja muun muassa maittavan lounaan vuoksi.

Viimeisenä päivänä Jumala on se, joka tuomitsee

Ihmissilmä on synnin surkastama, eikä se näe kovin tarkasti. Janne Saarikiven mielestä tuomiovalta kuuluukin sille, joka absoluuttisesti näkee hyvän ja pahan.

– Jeesuksen kritiikin kohteina ovat ennen kaikkea tekopyhyys, ahneus, tuomisemisenhalu ja viha. Jeesus suorastaan pilkkaa inhimillistä viisautta. Vuorisaarnassa on vahva etiikka, että meidän pitää olla tosi nöyriä sen kanssa, näemmekö oikeasti hyvän ja pahan, ja ennen kaikkea meidän pitää varoa itse tuomitsemasta, Saarikivi sanoo.

Vuorisaarnan alun autuaaksi julistamista pidetään hyvin armollisena, mutta Saarikivi kokee, että myös Jeesuksen voimakas lakihenkinen saarna itse asiassa vapauttaa, koska se asettaa ihmisen omalle paikalleen.

Tästä syystä minun tänään ei tarvitse tuomita, joten minä olen vapaa, eikä minun tarvitse valita puolta hyvän ja pahan taistelussa, koska ei ihminen itse siihen pysty.
– Janne Saarikivi

– Joudun vain sanomaan, että minä en tiedä, miten maailman asioita pitäisi hoitaa! Ja kun minä olen kristitty, niin minä ajattelen, että viimeisenä päivänä Jumala on se, joka tuomitsee. Tästä syystä minun tänään ei tarvitse tuomita, joten minä olen vapaa, eikä minun tarvitse valita puolta hyvän ja pahan taistelussa, koska ei ihminen itse siihen pysty, Saarikivi sanoo.

– Ja kun kristittynä siirrän katseeni ristiin, silloin katse on pois omasta itsestä ja omasta erinomaisuudestani, mutta samalla myös muiden ihmisten pahuudesta ja tuomitsemisesta.