Kristillisten arvojen ohentuminen voi johtaa yhteiskunnan koventumiseen, sanoo professori Miikka Ruokanen

Inhoatko teeskentelyä? Oletko olosuhteisiin nähden nöyrä ja kiusallisenkin tietoinen puutteistasi? Pyritkö puhumaan niin totta kuin vain voit? Taidat olla luterilaisen kulttuurin kelpo tuote.

– Suomessa nähdään nopeasti teeskentelyn läpi. Yksi parhaista ominaisuuksista luterilaisuuden hapattamassa kulttuurissamme on se, että me olemme yksi maailman rehellisimmistä kansoista, sanoo Miikka Ruokanen.

Hän luonnehtii Martti Lutheria ”jumalallisen armon kiihkeäksi puolustajaksi” luterilaista armo-oppia kirkastavassa uutuuskirjassaan Miten uskoa kun ei voi uskoa? (Kirjapaja).

Armon ansaitsemisyritykset johtavat vain omavanhurskauteen ja teeskentelyyn.

Siltä Helsingin yliopiston dogmatiikan emeritusprofessori ja Kiinan Nanjingissa työskentelevä systemaattisen teologian professori kuulostaa itsekin.

Ruokanen painottaa, ettei ihmisen tarvitse tarjota Jumalalle omaa hyvyyttään tai psyykkisiä ponnistelujaan, jotta saisi armon.

Kristityn ei tarvitse miettiä, onko armo ansaittu oikealla asenteella, mielenlaadulla tai katumuksella, koska sitä ei ole ansaittu ensinkään! Kaikki on Jumalan työtä ja lahjaa.

– Armon ansaitsemisyritykset johtavat vain omavanhurskauteen ja teeskentelyyn. Luterilainen opetus armosta tuhoaa omavanhurskauden harhan.

Epäusko on suurin tragedia

On inhimillistä ajatella, että Jumala antaa armonsa sille, joka ensin tekee voitavansa saadakseen sen: ”Tee mitä voit ja Jumala tekee loput.” Jos ihminen avautuu uskolle ja suuntautuu katuen ja etsien kohti Kolminaisuutta, Jumala tekee oman loikkansa ihmisen puoleen.

Ihmisen voi kuitenkin vapauttaa vain Pyhä Henki, Jumalan vaikuttava ja elävä läsnäolo. Pyhässä Hengessään Kristus tulee todellisesti läsnäolevaksi syntisessä.

Ihminen itse ei kykene luopumaan perussynnistään epäuskosta millään katumusharjoituksilla tai hengellisillä suorituksilla.

Ihanat asiat herättävät kiitosta Jumalalle, mutta usein kutsujana hänen puoleensa on jokin kriisi.

– Epäusko on suurin tragedia. Ihminen ei luonnostaan halua, että Luoja olisi Jumala, vaan haluaa, että jokin muu on hänen jumalansa. Maine, raha, nautinnot, valta, minä itse…

Ylpeys ja itseriittoisuus tuottavat taistelua vallasta, ja vallanhimo on konfliktien ja sotien polttoainetta.

Jumalattomuuden vanki voi tehdä sosiaalisessa todellisuudessaan ja ihmissuhteissaan vapaasti järkeviä ja moraalisia valintoja.

– Mutta Jumalaa pakeneva ihminen ei voi vapautua epäuskostaan ja liittää itseään armoon omin neuvoin.

– En ole koskaan menettänyt lapsenuskoani rakastavaan taivaallisen Isään, sanoo Miikka Ruokanen.

Umpikujasta avautuu armo

Nuorena munkkina Luther koetti kiivaasti täyttää kuvitellun kristityn mitan ja lunastaa siten taivasosansa. Hän oli tulla hulluksi, koska ei pystynyt olemaan milloinkaan varma siitä, onko hän oikealla tavalla ja riittävästi valmistautunut armon vastaanottamiseen.

Luther käytti tällaisesta pyristelystä ja itsensä valmistelusta ilmaisua ”epävarmuuden rutto”.

– Hän oivalsi, että armo-oppi on koko kristinuskon juju: Me tarvitsemme Jumalan kutsun ja ensin annetun armon.

Suvereenisti toimiva Jumala kutsuu meitä sanansa, toisten ihmisten, elämänkohtaloiden ja kriisien kautta. Myös elämän kauneus ja hyvyys vetävät meitä kohti Luojaa.

– Ihanat asiat herättävät kiitosta Jumalalle, mutta usein kutsujana hänen puoleensa on jokin kriisi.

Kun ihminen joutuu umpikujaan tai putoaa pohjalle, hän menettää mahdollisuutensa pelata pelejä Jumalan kanssa.

Ihminen tarvitsee ”itsestään epätoivoiseksi tulemista”, kuten Lutherille kävi.

Epätoivo voi synnyttää aidon katumuksen ja uskon.

– Kun syntinen vajoaa toivottomuuteen, hän putoaakin armon varaan – ja armo on siellä kaikkein alimpana!

Elämän kriisi tai tyhjän päälle putoaminen on luterilaisen ristinteologian todeksi tulemisen paikka, jossa ihminen riisutaan itsevanhurskaudestaan.

Oma uskonnollinen ponnistelu ilmentää usein salattua hengellistä ylpeyttä ja itserakkautta, jolloin kuvittelemme pelastusta osin omaksi ansioksemme.

– Kun ihminen joutuu umpikujaan tai putoaa pohjalle, hän menettää mahdollisuutensa pelata pelejä Jumalan kanssa. Siinä hetkessä syntinen putoaa omatekoisesta armosta Jumalan puhtaan armon varaan.

– Toivon, että tämä sieluni kantoalus, kehoni, kestäisi kauan, sillä sieluni olisi mielellään vielä pitkään aktiivinen. En tunne itseäni vanhaksi, Miikka Ruokanen sanoo.

Onnellisen maan arvopohja

Suomalaisen kulttuurin kukoistuksen pohjalla ovat kansamme ajattelua, etiikkaa ja toimintaa muovanneet arvot, joiden alkulähteen Miikka Ruokanen tuntee tutkijana.

Luterilainen tietää, etteivät Jumalalle tarjotut teot tai asenteet pelasta. Siitä seuraa hengellinen nöyryys. Olemme yksin armon varassa.

Monessa maassa asunut Ruokanen arvioi, että suomalaisessa kulttuurissa onkin paljon armollisuutta.

Vanhempieni sukupolvi oli sodan traumatisoima, ja ne traumat, sodan muistot ja jälkivaikutukset siirtyivät eri muodoissa eteenpäin.

– Jos epäonnistumme ihmissuhteissa, taloudessa, uralla tai vaikkapa kilpailuissa, suomalaiset ovat armollisempia kuin ihmiset monessa muussa kulttuurissa, joissa joudutaan pilkan tai syrjäytymisen kohteeksi.

Ruokanen muistuttaa suomalaisille tyypillisestä rehellisyydestä, oikeudenmukaisuudesta ja välittämisen kulttuurista.

– Meillä on hyviä kristillisiä arvoja. On hyviä syitä siihen, että meitä pidetään maailman onnellisimpana maana.

Emme elä enää pelossa

Matka maailman onnellisimpana pidetyksi maaksi on ollut raskas. Sen aikana on tarvittu paljon uskoa ja toivoa. Rovaniemeltä kotoisin olevan Ruokasen äiti oli körttiläinen. Lestadiolaisisä oli sataprosenttinen sotainvalidi, joka kuoli, kun Miikka oli kolmevuotias.

– Vanhempieni sukupolvi oli sodan traumatisoima, ja ne traumat, sodan muistot ja jälkivaikutukset siirtyivät eri muodoissa eteenpäin.

Ruokanen on kiitollinen siitä, että suomalaisten itsetunto on nousemassa.

– Me olimme satoja vuosia siirtomaa, josta Ruotsi vei parhaat pojat sotimaan sotiaan. Venäjä käytti Suomea ryöstömaana, jossa tapahtui hirveitä asioita. Nyt Suomi on ensi kertaa osana puolustussysteemiä, jossa ei tarvitse selviytyä yksin.

 Tuollaista pahuutta vastaan ei auta muu kuin laki ja miekka.

Nuorena kristittynä rauhaa rakentanut Ruokanen kävi siviilipalveluksen. Hän oli Nato-kielteinen, mutta Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti näkemyksen.

– Tuollaista pahuutta vastaan ei auta muu kuin laki ja miekka.

Luja luterilainen identiteetti on onneksi yhä turvanamme.

– Luterilaiset eivät voi hyssytellä ja hyväksyä pahaa. Kun pahuus nousee, tulee nousta sitä vastaan.

Ruokanen iloitsee siitä, etteivät suomalaiset elä enää pelon ilmapiirissä.

– Vedimme esimerkillisesti ruotsalaisetkin perässämme Natoon. On tervettä tajuta, ettei tämä maailma ole ruusuinen paikka.

Miikka Ruokasen mielestä luterilaiset eivät voi hyssytellä ja hyväksyä pahaa. – Kun pahuus nousee, tulee nousta sitä vastaan, hän sanoo.

Talkoohenkeä vai hedonismia

Lutherin armo-opista nousevista sovelluksista professori ottaa esiin ajatuksen ”yhteisestä pappeudesta”. Se on vaikuttanut suuresti suomalaisen kulttuurin ja demokratian kehitykseen.

– Me ymmärrämme olevamme pohjimmiltamme tasa-arvoisia. Kaikissa yhteistä hyvää edistävissä kutsumuksissamme me palvelemme Luojaamme ja toinen toistamme.

Diakonia, kansansivistys ja -kasvatus, oikeuden ja lain kunnioittaminen, ihmisten yhdenvertaisuus… Luterilaiset Pohjoismaat eivät ole suotta aina maagallupeissa ykkösiä.

– Vallitseva uskonto on korostanut kaikkien ihmisten samanarvoisuutta. Tästä perinnöstä kannattaisi pitää kiinni, Ruokanen jyrähtää.

Luterilainen eetos on, että me olemme yhteisvastuullisia.

– Talkoohenki on tyypillinen suomalaisluterilainen idea. Tuleeko tilalle kova rahakapitalismi, nautinnon maksimointi, hedonismi ja äärimmäinen individualismi?

Olemme samanaikaisesti vaivaa valittavia ja Jumalaa ylistäviä, heikkoja ja Kristuksessa vahvoja. Elämä on vaativaa ja vaikeaa ja vastaan tulee paljon negatiivisia asioita, mutta samalla elämä on ihana ja upea lahja Jumalalta.

Tuntemattomatkin ihmiset auttavat Suomessa pulaan joutunutta. Kristillisten arvojen ohentuminen voi johtaa yhteiskunnan koventumiseen. Perussolidaarisuus, tasa-arvo ja talkoohenki heikentyvät.

Ruokanen varoittaa maailmalla yleisestä katsomuksesta, jossa kärsivien ja kovaonnisten nähdään olevan syypäitä onnettomuuteensa, jonka seuraukset on itse kannettava. Menestyneiden taas katsotaan pärjänneen omasta ansiostaan.

Luterilainen ihmis- ja armokäsitys on vastavoima itsekkyydelle ja ihmiskeskeisyydelle, jossa ei tarvita transsendentteja normeja eikä Jumalaa, jolle oltaisiin vastuussa.

Epäonnistuneet materialistiset ja ateistiset yhteiskuntakokeilut olisi hyvä pitää mielessä.

– On pelottava näky, kun ihminen tekee itsensä jumalaksi. Se ei voi merkitä muuta kuin katastrofia, koska ihminen on syntinen olento.

Samalla sisukas ja syntinen

Suomen ja Kiinan välillä sukkuloiva professori pitää kovasti Lutherin ajatuksesta, jonka mukaan kristitty on samanaikaisesti syntinen ja vanhurskas. Suomalainen sisu ja sietokykykin liittyvät tähän.

– Olemme samanaikaisesti vaivaa valittavia ja Jumalaa ylistäviä, heikkoja ja Kristuksessa vahvoja. Elämä on vaativaa ja vaikeaa ja vastaan tulee paljon negatiivisia asioita, mutta samalla elämä on ihana ja upea lahja Jumalalta.

Tällä joustavalla asenteella suomalaiset ovat selvinneet ”mitä erilaisimmista inhottavistakin asioista”.

Kristityille ylösnousemus ja uusi luominen ovat Kristuksen ristiin ja ylösnousemukseen perustuva varma toivo.

– Meidän ei tarvitse turvautua omavanhurskauden välineisiin tai muuhun ihmiskeskeiseen roskaan, vaan voimme luottaa Jumalan armoon ja siihen, mitä hän on tehnyt ja kaiken aikaa tekee meidän pelastamiseksemme.

– On pelottava näky, kun ihminen tekee itsensä jumalaksi. Se ei voi merkitä
muuta kuin katastrofia, koska ihminen on syntinen olento, Ruokanen sanoo.

Miksei armo avaudu kaikille

Ruokasen muutoin oivassa Luther-kirjassa jää auki kysymys, miksi toinen saa kokea armon ja toinen ei, vaikka kumpainenkin kuulisi saman armon sanoman.

– Tähän ei ole järkeä tyydyttävää vastausta. Voimme vain nöyrästi luottaa Jumalan hyvyyteen, ihmisrakkauteen, oikeamielisyyteen ja armollisuuteen.

Jumala haluaa, että kaikki hänen kuvakseen luodut ihmiset pelastuisivat ja saisivat paikan ikuisessa valtakunnassa.

Kun Kristus on sinussa, sinulla ei voi olla vähempää kuin ikuinen elämä, koska hän itse juuri on tämä elämä!

– Näyttää kuitenkin siltä, ettei tämä evankeliumi kelpaa kaikille. Me emme tiedä, miksi.

Jumalan todellisuudessa on paljon sellaista, mikä jää mysteeriksi. Jos tietäisimme Jumalan mielen, psykologian ja tahdon, olisimme itse jumalia. Teologia ei voi selittää kaikkea.

”Ristin teologi vain nöyrästi polvistuu salatun Jumalan tahdon ja ratkaisujen edessä”, Ruokanen viittaa Lutherin opetukseen.

Pyhä ehtoollinen ei petä

Miikka Ruokanen suosittelee jokaista kristittyä ja etsijää käymään pyhällä ehtoollisella sunnuntaisin ja lukemaan tai kuuntelemaan Jumalan sanaa säännöllisesti.

”Sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä. Hän pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä.”

– Kun Kristus on sinussa, sinulla ei voi olla vähempää kuin ikuinen elämä, koska hän itse juuri on tämä elämä!

Sanon aina nuorille kristityille, että älä perusta uskoasi tunteisiin, vaan Jumalan sanaan, joka on uskon veturi. Tunteet ovat vain vaunut sen perässä.

Usko ei perustu tunteisiin, vaan se on luottamusta siihen, mitä Jumala on luvannut. Pelastusvarmuus kiinnittyy Kristukseen, ihmisen sielunkyvyistä ja uskon vahvuudesta viis.

– Sanon aina nuorille kristityille, että älä perusta uskoasi tunteisiin, vaan Jumalan sanaan, joka on uskon veturi. Tunteet ovat vain vaunut sen perässä.

– Älä anna periksi. Ole altis. Kyllä ne kokemuksetkin tulevat, jos ovat tullakseen.

HIMON PETO PANNAAN HÄKKIIN

Miikka Ruokasen kirja Miten uskoa kun ei voi uskoa? Martti Lutherin ja Erasmuksen väittely ihmisen vapauden rajoista (Kirjapaja) on hyvä kertauskurssi luterilaisen uskonmaailman keskeisestä opista, Jumalan antamasta radikaalista armosta.

Luther esitti armo-oppinsa Sidottu ratkaisuvalta -teoksessaan. Reformaattori katsoi, ettei epäuskoinen, itseensä käpertynyt ihminen voi vapautua epäuskon ja synnin vankilasta, ellei Pyhä Henki ensin kosketa hänen sydäntään.

Kun Pyhä Henki luo uskon, ihminen yhdistyy Kristuksen ristiin, syntien anteeksiantamukseen ja ylösnousemukseen.

Syntinen yhdistyy myös Kristuksen persoonaan, hänen jumalalliseen rakkauteensa, pyhyyteensä ja kuolemattomuuteensa. Silloin Kristus minussa on vanhurskauteni eli kelvollisuuteni Jumalalle.

Armahdettu syntinen on kutsuttu muutokseen, kasvamaan armossa ja tulemaan enemmän Kristuksen kaltaiseksi eli kohtelemaan lähimmäisiä niin kuin Kristus kohtelee meitä.

– Luterilaisia on syytetty veltoiksi: Mitään edistystä ei tapahdu vaan vellomme vain synnissä. Tämä ei pidä paikkaansa, kiistää Ruokanen.

Kun Kristuksen Henki valtaa meissä alaa, hän lisää dynaamisesti meidän kykyämme rakastaa Jumalaa, lähimmäistämme ja koko luomakuntaa.

Ja kun Pyhä Henki yhä enemmän kontrolloi ihmistä, ”hallitsevista synneistä voi tulla hallittuja syntejä ja riehuvista synneistä voi tulla rajoitettuja syntejä”, muotoili uskonpuhdistaja.

– Jos ihminen on riehunut himosta ja hulluudesta, vihasta, aggressiosta ja mielettömyydestä toiseen, Pyhän Hengen hallitus alkaa panna petoa rautoihin. Peto ei poistu ehkä koskaan, mutta se pannaan häkkiin ja kesytetään.