Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ei pyydä yläkerrasta voittoja

”Miten voi saada kaiken kerralla – ihanaa!” Näin kommentoi kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä Münchenissä 2022 huikaisevan EM-hopeahyppynsä jälkeen.

Mitali tuli omalla ennätyksellä 14,64. Täydellisen keskittyneestä nappisuorituksesta hän ei muista juuri mitään.

– Tähdet olivat tuona päivänä kohdallaan ja koko homma toimi, hän sanoo hymyillen.

Penkkiurheilijan on ollut ilo seurata Mäkelän uraa, joka lähti liikkeelle kirjaimellisesti räjähtävästi. Vain 16-vuotiaana hän voitti Kalevan Kisoissa aikuisten Suomen mestaruuden ja seuraavaksi Suomi–Ruotsi-maaottelun. Alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa hän sijoittui kuudenneksi.

Siitä lähtien Mäkelä on nakuttanut hyviä tuloksia jokseenkin kaikissa isoissa arvokisoissa. Vuonna 2016 hän sijoittui sisäratojen MM-kisoissa kuudenneksi, mikä oli sisäradoilla paras suomalaissijoitus 13 vuoteen sitten kuulamörssäri Arsi Harjun nelossijan. Samana vuonna irtosi paikka olympiafinaalissa Riossa.

Ennätyksensä ja kauden parhaat tuloksensa Mäkelä on tehnyt usein kovimmissa kilpailuissa, mikä kertoo jäätävistä hermoista ja hurjasta suoritusvarmuudesta.

Miellyttäjä voitti vähällä työllä

Orimattilan Jymyn kasvatti harrasti pienestä pitäen monia urheilulajeja, joista koripallo oli ykkönen ennen yleisurheiluun vaihtamista. Urheilukansan kannalta onnekas siirto tapahtui vastentahtoisesti, koska 13-vuotiaalle ei ollut enää omanikäisten koripallojoukkuetta.

– Inhosin ensimmäisenä talvena yleisurheilutreenejä. Olin tottunut pelailemaan kaverien kanssa lämpimässä sisällä. Oli kauheaa juosta intervalleja sateisessa metsässä.

Huippulahjakkuus kuoriutui pian esiin, ensinnä korkeushypyssä. Kolmiloikka löytyi vähän sattumalta.

– Ihmettelin, miten voitin heti niin vähällä työllä. Itkin nuorten olympiapäivien hopeamitalin jälkeen, koska olin niin helpottunut täytettyäni kaikkien muiden odotukset.

Olen tunnollinen ja haluan tehdä asiat oikein.

Muiden miellyttämiseen taipuvainen tyttö teki alkuun kiltisti sen, mitä valmentaja, vanhemmat ja muut auktoriteetit toivoivat. Sitten hän tajusi, että urheilua täytyy tehdä itselle.

Kristiina keräsi ympärilleen ison joukon asiantuntijoita saadakseen esimerkiksi unen ja ravitsemuksen tasapainoon.

– Olen tunnollinen ja haluan tehdä asiat oikein. Pienten mutkien kautta se oikea tapa löytyi.

Matkan varrelle on mahtunut muutaman valmentajanvaihdosta. Ne ovat tuntuneet kipeiltä, mutta välttämättömiltä kehittymisen kannalta.

– Median edessä esiintyminen on urheilijalle veitsen terällä taiteilua, kun pelissä on paljon tunteita: pettymyksiä, onnea, nihkeyttä ja tavoitteellista itsensä ylöspäin työntämistä. On puhuttava, vaikka itkettää, Kristiina Mäkelä sanoo.

Sanavalmis vaikuttaja

Kristiina Mäkelä on antanut itsestään julkisuudessa fiksun ja filmaattisen vaikutelman. Hän on tätä nykyä tyytyväinen siihen, miten pärjää kameroiden edessä, muttei pystynyt vuosiin katsomaan tv-esiintymisiään, ne nolottivat niin paljon. Hän koki tuolloin, että olisi pitänyt puhua viisaammin tai tietää asiat paremmin.

Nykyään Mäkelä jakaa kuvia ja postauksia seuraajilleen lähinnä Instagramissa.

– Some on fanien kohtaamispaikka. Kerron kuulumisiani, joista joku pikkufani voi saada inspiraatiota.

Joskus juttujani on vääristelty, kun on haettu klikkiotsikoita.

Sanavalmis urheilija kokee median esittäneen hänet usein hyökkäävien adjektiivien kautta, ”taas Kristiina tulistui”.

– Minusta on annettu kuva, että olen kova sanomaan, kun olen puuttunut joihinkin epäkohtiin. Olen vain halunnut tarttua tärkeänä pitämiini asioihin. Joskus juttujani on vääristelty, kun on haettu klikkiotsikoita.

Pari vuotta sitten MM-kisoissa Mäkelä valitti julkisesti kameroista, jotka oli asennettu kentällä hyppääjien alle siten, että ne tarkentavat suoraan jalkoväliin. Sen jälkeen kamerat katosivat kansainvälisellä tasolla siitä kuvakulmasta.

– On vain yksi Kristiina. Minä ja julkinen urheilijapersoonani ovat fuusioituneet yhteen. On kiva tulla kohdelluksi normaalina ihmisenä ilman ennakko-oletuksia, että tuo on se kolmiloikkaaja.

Avarra ja ajattele ajatteluasi

Urheilu on niin täynnä suuria draamoja, että se panee monen pään pyörälle. Kolmiloikkaaja ymmärsi jo 19-vuotiaana hankkia henkistä valmennusta urheilupsykologilta.

Häntä oli kehuttu hyväksi kilpailijaksi, joka tekee tiukan paikan tullen sen, mitä tarvitaan.

– Itse koin olevani ihan hukassa. Minulla oli hirveästi normaalia teinitytön epävarmuutta. Psykologista olisi kaikille hyötyä, tavan tallaajillekin. Omiin ajatuksiinsa voi vaikuttaa paljon.

Viime aikoina urheilija on avartanut mieltään tutustumalla Esa Saarisen filosofiaan ”ajattelun ajattelusta”.

– Minua kiinnostaa ajattelu ja elämän mystisyys – mitä kaikkea täällä voi edes ajatella.

Luonnostaan hyvin hymyileväisen Kristiinan tasapainoisuuden ja valoisuuden taustalla on yhtenä tukipilarina kristillinen arvopohja.

– Lääkäri-isäni sanoi joskus, että jos sinulla on noin vaikeaa, mitä jos kysyisit tuota asiaa ylhäältä.

Suomessa ihmiset laitetaan helposti kahteen kategoriaan, joko tosi kova uskovainen tai et ollenkaan.

Kristiina kävi lapsena itsenäisenä kirkkokuntana toimivan Suomen evankelis-luterilaisen seurakuntaliiton kesäleireillä sekä Orimattilan evankelis-luterilaisen seurakunnan Safari-kerhossa, jonka kuusi aktiivisinta tyttöä jatkoi toiminnassa teini-ikään saakka. 13-vuotiaina heistä tuli kerhonohjaajia.

185-senttinen, veistoksellisen sulavalinjainen atleetti kokee olleensa aina hyvin pitkä ja erottuneensa siten joukosta.

– Olen halunnut tuntea kuuluvani joukkoon. Seurakunta oli hieno paikka, koska siellä otettiin kaikki mukaan.

Hän on erittäin kiitollinen siitä, että seurakunnan lasten ja nuorten toiminnassa tähdätään hyvyyteen ja reiluun meininkiin.

– Kaikki kaverit pitää ottaa messiin. Vaikka se tuntuisi aluksi vaikealta, myöhemmin tuntuu hyvältä.

Nuoret pantiin miettimään isoja elämänkysymyksiä.

– Minua on kannustettu kehittämään omaa ajatteluani ja olen saanut työkaluja, joilla käsitellä ja tarkastella tätä elämää. Se on ollut todella elämää rikastuttavaa.

– Elämässä tulee aina tilanteita, joissa asiat menevät tahtomattakin väärin. Armo on silloin ainoa mahdollisuus, Mäkelä sanoo.

Uskon siemen on itänyt

Sosiaalisena luonteena Kristiina viihtyi jo nuorena monenlaisissa porukoissa.

– Jotkut ystäväni olivat paljon minua hartaampia, jotkut bilettivät joka viikonloppu. Toiset olivat mukana seurakunnassa ja samaan aikaan bilettivät.

Monet ulkomailla kohdatut urheilijakaverit tekivät ristinmerkkejä ja olivat todella rentoja tyyppejä.

– Suomessa ihmiset laitetaan helposti kahteen kategoriaan, joko tosi kova uskovainen tai et ollenkaan.

Hänestä on harmi, että Suomessa ollaan niin varpaillaan uskon suhteen. Kristinusko on kuitenkin ollut kiinteä osa kulttuuriamme.

Nykyisessä ilmapiirissä julkisuuden henkilö kokee uskosta puhumisen hieman hankalaksi. Jotain voi sanoa helposti väärin tai sitten sanomisia paisutellaan. Hän haluaa silti olla esimerkkinä uskonnon avoimen käsittelyn suhteen.

Suomessa asiat ovat niin hyvin, että Jumalan olemassaolo on varaa kyseenalaistaa.

– Ei minulla ole tarvetta piilotellakaan asiaa, koska tämä uskon homma on hanskassa.

Maailmalla Mäkelä on nähnyt, miten ihmiset suhtautuvat luontevasti uskontoon, joka on osa normaalia elämää. Usko tuntuu olevan tärkeintä haastavissa olosuhteissa.

– Uskolle on enemmän tilaa, kun ihmiset tarvitsevat jotain, minkä varassa jaksaa jatkaa. Suomessa asiat ovat niin hyvin, että Jumalan olemassaolo on varaa kyseenalaistaa.

Hän muistaa rippikoulusta kysymyksen siitä, mitä sinulle jää, jos kaikki omaisuutesi otetaan pois. Jos jäljelle jää usko, silloin elämässä on vielä jotain järkeä.

– Minuun on istutettu joku pieni uskon siemen, joka on itänyt. Siitä kannattaa pitää kiinni. Jos löydän itseni joskus mustasta aukosta, on edelleen jotain minkä varaan rakentaa elämä.

– On minulla ollut välillä vaikeaa ja kauheaakin. Asiantuntija-apu on ollut siinä vaiheessa tärkeää. Tiedän, mistä kysyä apua, jos eteen meinaa tulla umpikuja.

Hyvä suhde ylöspäin

Kovin usein Kristiina Mäkelä ei käy kirkossa, vaikka se tuntuukin ihanalta ja turvalliselta rauhoittumispaikalta, johon liittyy vahvoja kokemuksia ja muistoja.

Viime syksynä hän kohtasi seurakuntanuorikavereitaan.

– Meistä tuli elinikäisiä ystäviä. Side säilyy.

Silloin tällöin joku toivottaa hänelle siunausta, mikä muistuttaa mukavalla tavalla taustalla yhdistävästä tekijästä.

Kun Kristiina kävi taannoin Orimattilassa kirkossa kummipoikansa kanssa, hän tapasi siellä vanhoja kerhotätejään. He kysyivät, miten hänellä ovat asiat kunnossa.

– Minulla on hyvä suhde ylöspäin. Saan siitä aina välillä pieniä muistutuksia.

Olen tosi tyytyväinen siitä, että olen voinut kasvaa ja kehittyä kristillisten arvojen keskellä.

Luterilainen usko on Mäkelän mielestä ”hyvin vastaanottavaista, selkeää ja lämmintä”. Siinä ei ole mitään erityisen kummallista tai vaikeaa sulateltavaa.

– Usko tähtää hyvään elämään, ja kuka sitä ei haluaisi? Ihmisenä kasvaminen on tärkeä juttu. Olen tosi tyytyväinen siitä, että olen voinut kasvaa ja kehittyä kristillisten arvojen keskellä, Mäkelä sanoo.

Kristillinen perinne tarjoaa tiettyjä elämää suojelevia rajoja.

– Kuinka paljon se selkeyttääkään elämää, kun tiedät, mitä olet ja teet. Jokainen tietää, miten vaikeaa on pysyä tietyissä rajoissa. Aikuinenkin toivoo, ettei hänen tarvitsisi pystyttää kaikkia rajoja itse, Mäkelä sanoo.

Hyvät kristilliset arvot ja opetukset ovat olleet hyödyllisiä muiden ihmisten kohtaamisessa. Kristiina korostaa kuitenkin, ettei pidä itseään yhtään sen parempana ihmisenä kuin ketään muuta.

– Osaan arvostaa sitä, että pöydässä on suomalaista ruokaa, joka on maailman puhtainta, Mäkelä sanoo.

Sankari tekee aina parhaansa

Usko on antanut paljon hyvää urheiluunkin. Kristiina ei pyydä ennen kilpailusuoritusta yläkerrasta menestystä tai voittoa, vaan sitä että asiat tapahtuisivat niin kuin on tarkoitettu.

Kun kaikki mahdolliset jännitystekijät ovat yhdellä hetkellä ympärillä, rukous tuntuu luontevalta.

– Rukoukseni ei ole kuvainnollisessa mielessä teatraalista tekemistä. Enemmän se on ajatustenvaihtoa siihen Jumalan suuntaan.

Maailman parhaaksi kolmiloikkaajaksi en rukoile tulevani.

Ennen kilpailua urheilijan sopii toki toivoa, että kaikki menisi hyvin ja oma suoritus onnistuisi. Sen hän pyrkii tekemään kiitollisella mielellä.

Kisoissa kylmäpäisyyteensä ja suoritustasonsa lukemattomia kertoja säilyttänyt sinivalkoinen sankari menee joka kerta tekemään parhaansa kaikella sillä voimalla, mikä hänen varrestaan ja mielestään löytyy.

– Mutta maailman parhaaksi kolmiloikkaajaksi en rukoile tulevani.

Hänestä elämä on hyvää muutenkin. Kilpailussa menestyminen tai voittaminen ei sitä muuta.

– Minusta on annettu kuva, että olen kova sanomaan, kun olen puuttunut joihinkin epäkohtiin. Olen vain halunnut tarttua tärkeänä pitämiini asioihin, Kristiina Mäkelä sanoo.

Armosta on vielä opittavaa

Kristiina Mäkelä kokee kasvaneensa ”selkä aika suorana”.

– Yritän tehdä sen, mitä saarnaan, ja olla esimerkillinen. Siitä saa voimaa, kun tietää toimivansa omasta mielestään hyvin.

Armosta huippu-urheilijalla on vielä opittavaa.

– Elämässä tulee aina tilanteita, joissa asiat menevät tahtomattakin väärin. Armo on silloin ainoa mahdollisuus, Mäkelä sanoo.

Monet ihmiset avautuvat minulle. En tuomitse ketään.

Armollisuutta tarvitaan myös omaa itseä kohtaan ammatissa, jossa jokaisen suorituksen onnistumista mitataan millintarkasti.

– Kaksi tai kolme kertaa vuodessa on mahdollisuus onnistua tai epäonnistua. Jos epäonnistuminen tapahtuu monta kertaa putkeen, se on surkeiden sattumusten sarja.

Kilpaurheilija on tiukka itseään kohtaan, mutta muihin hän pystyy suhtautumaan armollisesti.

– Monet ihmiset avautuvat minulle. En tuomitse ketään.

On muutakin kuin urheilu

Kristiina Mäkelä on opiskellut Helsingin yliopistossa kotieläintieteen kandidaatiksi. Hän jatkaa maisteriksi, kun urheilulta ehtii. Jokin maatalouteen liittyvä työ on mielessä.

– Osaan arvostaa sitä, että pöydässä on suomalaista ruokaa, joka on maailman puhtainta.

Valovoimaisella urheilijalla on sana hallussa. Sellaisilla urheilijoilla on ollut kysyntää erilaisissa edustustehtävissä, kansanedustajinakin. Sitä hän ei spekuloi.

Seuraavana tähtäimenä on tämän kesän olympialaiset Pariisissa.

Lopetan urheilu-uran sitten, kun tunnen antaneeni kaikkeni.

Nuorena Kristiina arveli kilpailevansa ehkä 26-vuotiaaksi asti ja perustavansa sitten perheen. Onnekseen hän jatkoi, koska ei ollut vielä saanut itsestään ulos läheskään kaikkea urheilijana.

– Nyt huomaan, että joka paikkaan särkee aamulla, olen tulossa vanhaksi. Elämässä on muutakin kuin urheilu. En haluaisi saada lapsia maailman vanhimpana äitinä.

Neljän vuoden päässä oleviin olympialaisiin ajatus ei yllä.

– Lopetan urheilu-uran sitten, kun tunnen antaneeni kaikkeni.

Artikkelia on päivitetty 20.6.2024 klo 11.25. Korjattiin Suomen evankelis-luterilaisen seurakuntaliiton asemaa koskeva luonnehdintaa.