”Koko ihmisen olemassaolo pilkkaa Jumalaa” – pilapiirtäjä, piispa ja juristi kertovat, mitä ajattelevat jumalanpilkkapykälästä

Se sanotaan laissa ihan selvästi. ”Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, …on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

Sarjakuvataitelija ja pilapiirtäjä Ville Ranta tuijottaa webkameran linssiin epäuskoisena.

– Tällaisen lainsäädännön ei enää pitäisi kuulua Suomeen, hän sanoo.

Rannan mielestä suuri osa ihmisistä ei edes usko Jumalaan, eikä asia kosketa heitä mitenkään.

Monien länsimaiden lainsäädännöstä jumalanpilkkapykälät on poistettu kokonaan, mutta Suomessa laki uskonrauhan rikkomisesta mainitsee erikseen Jumalan.

Varsinaista Jumalan pilkkaa on syntiinlankeemus. Langenneina me pilkkaamme Jumalaa pelkällä olemassaolollamme joka päivä.
– Ville Ranta

Jopa kristillisdemokraattien nuorisojärjestö KD-Nuoret on esittänyt, että maininta Jumalan pilkkaamisesta pitäisi poistaa lainsäädännöstä.

Vuonna 2022 vuoden journalistina palkittu Ranta on ansainnut asemansa maan johtavana poliittisena pilapiirtäjänä, jolle mikään ei ole pyhää, paitsi sananvapaus. Tämä ei pidä aivan paikkaansa.

– Minä olen kristitty. Arvostan uskontoja suuresti, Ranta sanoo.

– Kristityn näkökulmastahan koko ihmisen olemassaolo pilkkaa Jumalaa. Varsinaista Jumalan pilkkaa on syntiinlankeemus. Langenneina me pilkkaamme Jumalaa pelkällä olemassaolollamme joka päivä.

Rannan mielestä lainsäädäntö ei kuitenkaan voi perustua uskonnolliseen vakaumukseen.

– Kun puhutaan perusoikeuksista, kuten sanan- ja mielipiteenilmaisemisen vapaudesta, niin siihen ei uskontojen loukkaamattomuutta ja jumalanpilkkapykäliä pitäisi sekoittaa ollenkaan. Varsinainen Jumalan pilkka on eri kategorian asia.

Ihmisoikeusjuristi Atik Alin mukaan mitään perus- ja ihmisoikeutta ei voi käyttää toisen ihmisen arvon loukkaamiseen. Kuva: Vilhelm Sjöström.

Lainsäädäntö perustuu ihmisarvoon

Muslimitaustainen helsinkiläinen juristi ja ihmisoikeusaktivisti Atik Ali katsoo auton tuulilasin läpi liikenteen virtaa. Hän on parkkeerannut auton kadunvarteen ja istuu nyt läppäri sylissään, selaimessa Suomen perustuslaki.

Alin mukaan yksittäisiä perustuslain pykäliä luettaessa on pidettävä mielessä lainsäädännön kokonaisuus.

– Laki on kirjoitettu niin, että kaikkein tärkeimmät lainkohdat tulevat ensimmäisinä. Perustuslain ensimmäisessä pykälässä todetaan, että valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden, hän sanoo.

Kun perustuslain pykäliä kelataan eteenpäin, päästään perusoikeuksiin. Käytännössä eri perus- ja ihmisoikeudet voivat kuitenkin joutua vastakkain, jos esimerkiksi sananvapauden nimissä loukataan uskonnonvapautta. Kumpi oikeus on suurempi?

– Juhlapuheissa sanotaan usein, että ihmisoikeudet ovat jakamattomia. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että mikäli yksi ihmisoikeus ei toteudu, niin se on sama kuin, että yksikään ihmisoikeus ei toteutuisi, Ali sanoo.

Käytännössä teot ja puheet eivät kuitenkaan aina kohtaa.

En näe lainkohdan kumoamisen todellisen motiivin liittyvän niinkään sananvapauteen vaan yleiseen uskontovastaisuuteen ja maallistumiseen.
– Atik Ali

– Suomalaisessa keskustelussa ei ole riittävästi tuotu esiin ihmisarvon loukkaamattomuutta, josta on perustuslain lisäksi maininta esimerkiksi EU:n perusoikeuskirjan 1. artiklassa. Perusoikeuskirjan selityksissä todetaan että, ihmisarvo ei ole ainoastaan yksi perusoikeuksista vaan myös kaikkien perusoikeuksien perusta. Lisäksi ihmisarvo on sisällytetty vuonna 1948 annetun ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen johdanto-osaan.

Alin mukaan mitään perus- ja ihmisoikeutta ei voi käyttää toisen ihmisen arvon loukkaamiseen.

– Kun esimerkiksi Päivi Räsäsen oikeudenkäynti Korkeimmassa oikeudessa jatkuu, ihmisarvon loukkaamattomuus saattaa olla sellainen seikka, johon syyttäjä vetoaa. Oikeus loukata tietyn ihmisryhmän ihmisarvoa vetoamalla sanan- tai uskonnonvapauteen olisi vakava väärinymmärrys.

Täsmälleen samalla logiikalla Ali toteaa, että ihmisarvon loukkaamattomuus rajoittaa sananvapautta myös uskonrauhan rikkomista koskevan rikoslain pykälään sisältyvää jumalanpilkkakohtaa sovellettaessa.

Mitä menetettäisiin, jos jumalanpilkkapykälästä luovuttaisiin? Eikö muu olemassa oleva lainsäädäntö jo riittävästi suojaa erilaisia ihmisryhmiä?

– Rikoslain rangaistuksilla on yleisestävä vaikutus, eli jo tieto teon rangaistavuudesta ehkäisee rikoksia. Jumalanpilkkapykälä antaa täsmällisen suojan sille, mitä uskonnollinen yhteisö pitää pyhänä. En näe lainkohdan kumoamisen todellisen motiivin liittyvän niinkään sananvapauteen vaan yleiseen uskontovastaisuuteen ja maallistumiseen, Atik Ali sanoo.

– Se, että Jumalan pilkka määritellään lain tasolla, ei kerro Jumalan vaan ihmisen tarpeesta, sanoo Kaisamari Hintikka.

Jumala on pilkkasanojen tavoittamattomissa

Espoon hiippakunnan piispan Kaisamari Hintikan mielestä Jumalan pilkasta puhuttaessa on tärkeää kysyä, keneen pilkka kohdistuu.

– Voidaan ajatella, että ihminen pilkkaa joitakin niistä ominaisuuksista, joita me ihmiset annamme Jumalalle, mutta loukkaako tällainen puhe Jumalaa vai ihmisiä, jotka uskovat Jumalaan? Hintikka kysyy.

Hänen mukaansa Raamatussakin puhutaan Jumalan pilkasta.

– Etenkin Vanha testamentti tuntee Jumalan, joka vihastuu. Toisen käskyn Jumalan nimen turhan lausumisen voisi tulkita myös Jumalan pilkaksi, ja siitähän Jumala uhkaa rangaistuksella, Hintikka sanoo.

Silti hänen mukaansa käytännössä Jumalan pilkkaamisen varsinainen määrittelijä on aina ihminen itse.

– Usein Jumalan pilkka määritellään ihmisen oman tunnereaktion perusteella, kun jokin osuu juuri minun pyhinä pitämiini arvoihin. Joskus pilkkaavaksi koettu asia herättää myös koko yhteisön tunnereaktion, Hintikka sanoo.

Hänen mukaansa Jumala itse on ihmisten pilkan tuolla puolen. Siksi on vaikea ajatella, että Jumala pillastuisi hänestä tehdyistä pilakuvista.

Jumalanpilkkapykälä tarvitsee tuekseen uskontolukutaitoa. Sen kehittäminen taas ei ole vain uskonnollisten yhteisöjen asia, vaan taito, jota pitää edistää laajemminkin yhteiskunnassa.
– Kaisamari Hintikka

– Se, että Jumalan pilkka määritellään lain tasolla, ei kerro Jumalan vaan ihmisen tarpeesta. Jumala itse on pilkkasanojen tavoittamattomissa, mutta kun jonkun katsotaan syyllistyneen Jumalan pilkkaan, voidaan kysyä, pyrkiikö hän teollaan loukkaamaan Jumalaa vain ihmisiä, jotka uskovat Jumalaan. Eihän esimerkiksi uskonnoton henkilö voi kohdistaa pilkkaansa sellaiseen, mitä hänen mielestään ei ole edes olemassa.

– Jumalanpilkkapykälä tarvitsee tuekseen uskontolukutaitoa. Sen kehittäminen taas ei ole vain uskonnollisten yhteisöjen asia, vaan taito, jota pitää edistää laajemminkin yhteiskunnassa.

Vaikka Hintikan oma huumorintaju sietäisi vähän roisimmatkin Jeesus-vitsit, hänen virkatehtävänään on suojella koko Espoon hiippakunnan kokoista luterilaista uskonyhteisöä.

– Joskus ihmisillä on niin paha olo, että sen purkamiseksi on pitänyt sanoa jotakin, mikä muiden silmissä on näyttänyt Jumalan pilkalta. Vaikka voin ymmärtää tällaisten tilanteiden taustan, olen kuitenkin yhteisön suojelemiseksi joutunut puuttumaan asiaan.

Mikä Hintikkaa itseään sitten loukkaa?

– Joinain päivinä jotkin asiat ärsyttävät enemmän kuin toiset. Yleisesti voin sanoa, että minua loukkaavat tietoinen pahantahtoisuus, joka kohdistuu toisen ihmisen pyhään. Sen ei tarvitse olla minun pyhääni, vaan se voi olla myös toisen pyhä.

Ville Rannan mukana varsinaista Jumalan pilkkaa on syntiinlankeemus, mutta syntiä ei hänen mukaansa voida sisällyttää rikoslakiin. – Varsinainen Jumalan pilkka on eri kategorian asia, Ranta sanoo.

”Nekö edustavat syrjittyjä?”

Samaan aikaan 2010-luvulla, kun monissa länsimaissa oli luovuttu jumalanpilkkapykälistä, islamilaisten maiden yhteistyöelin Organization of Islamic Cooperation (OIC) esitti, että uskontojen loukkaaminen pitäisi määritellä rikokseksi kansainvälisessä oikeudessa.

Järjestön mukaan sananvapauden tahallinen ja tarkoitushakuinen väärinkäyttö oli muodostunut koko ihmiskuntaa koskevaksi turvallisuusuhkaksi.

Ville Rannan mielestä tämäntyyppiset ehdotukset ovat vakava uhka sananvapaudelle. Hän muistuttaa, että Ranskassa on nostettu oikeusjuttuja satiirilehtiä vastaan. Vuonna 2015 kuuluisa satiirilehti Charlie Hebdo joutui myös terrori-iskun uhriksi, minkä jälkeen eri maiden valtiojohtajat järjestivät sananvapausmarssin Pariisissa.

– On väitetty, että nämä lehdet kiihottavat kansanryhmää vastaan. Ongelma on, että näiden oikeusprosessien käynnistäjät ovat islamistijärjestöjä, kuten Muslimiveljeskunta ja saudiarabialainen wahhabistijärjestö Muslim World League. Nekö edustavat syrjittyjä? Jos yhteiskunnassa on jumalanpilkka kielletty, niin se johtaa väistämättä siihen, että uskontoja ei oikeastaan saa kritisoida, Ranta oudoksuu.

Ja kun Ranta päivän päätteeksi asettaa pensselinsä kuivumaan, hänestä tulee samanlainen loukkaantuja kuin muutkin tavalliset kuolevaiset.

Otetaan vielä yksi näkökulma. Jos laki sallisikin Jumalan pilkan, olisiko se moraalista? Onko Ville Ranta moraalinen pilapiirtäjä?

– No, moraalisesti minua rajoittaa vaikka mikä. Pilapiirros voi olla väärämielinen lukemattomilla erilaisilla tavoilla, Ranta sanoo.

Hän kuitenkin kiistää tahallaan yrittäneensä rienata.

– Olen myös arvostellut uskontovastaisuutta ja aika usein puolustanut uskonnollisia näkemyksiä, eli kyllä minulla on tässä asiassa oma moraalini, mutta toisilla ihmisillä on toisenlainen moraali.

Ja kun Ranta päivän päätteeksi asettaa pensselinsä kuivumaan, hänestä tulee samanlainen loukkaantuja kuin muutkin tavalliset kuolevaiset.

– Kyllä minua loukkaa esimerkiksi, kun joku tyhmästi ja ilkeästi hyökkää kristinuskoa vastaan.  Meillä kaikilla on omat tunteemme, eikä tästä elämästä selviä loukkaantumatta.

Jumalan pilkkaamisen lyhyt historia

Keskiajalla Jumalaa ei saanut pilkata, koska uskottiin, että rienauksesta saattoi seurata koko kansakuntaa koskeva jumalallinen rangaistus. Tuolloin länsimaalainen valtion käsite oli vasta pikkuhiljaa muotoutumassa. Kuten Niko Huttunen on todennut (Sana 20/2023), mallia valtioille haettiin vanhatestamentillisesta vakaumuksesta, jonka mukaan Jumalan lain seuraaminen tuo kansalle siunauksen, kun taas Jumalan hylkääminen tuo mukanaan katastrofeja.

Jumalanpilkkalainsäädäntö tuli lähelle myös maanpetosta siksi, että esivalta oli saanut vallan Jumalalta. Siksi kapina esivaltaa vastaan oli kapina Jumalaa vastaan.

Vuoden 1919 hallitusmuodossa valtiovalta ei enää tunnustanut mitään uskontoa. Silti jumalanpilkka pysyi osana rikoslakia, ja kyseisen pykälän rikkomisesta myös annettiin rangaistuksia. 1960-luvulla Hannu Salaman romaanista Juhannustanssit seurasi jumalanpilkkaoikeudenkäynti, jossa kirjailija tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Vuonna 1999 jumalanpilkkalaki korvattiin lailla uskonrauhan rikkomisesta, mutta tähänkin lakiuudistukseen sisällytettiin Jumalan pilkkaamisen rangaistavuus.

Tällä hetkellä noin 40 prosenttia maailman valtioista säätää Jumalan pilkkaamisen rangaistavaksi. Afganistanissa, Bruneissa, Iranissa, Mauritaniassa, Nigeriassa, Pakistanissa ja Saudi-Arabiassa jumalanpilkkalain rikkomisesta voidaan tuomita kuolemanrangaistukseen.

Lähde: Pew Research Center