Kähkönen | Hiljaisuutta kohti

Googlasin sanayhdistelmän ”mihin aika menee”.

Halusin tietää, miettiikö kukaan muu sitä, mihin aika menee, kun se on käytetty. Siis onko jokin ajan roskalaatikko tai jopa kierrätyslaari, josta vain en ole tiennyt. Mutta harmi kyllä hakutulokset kuvasivat vain ihmetystä siitä, mihin aikamme nykyään kuluu.

Ehkä aika ei ole ainetta, vaikka joskus tuntuu siltä. Lapsuudessa se oli joskus erityisen sitkasta. Ei ollut mitään tekemistä, oli ikävää ja päivä vanui pitkäveteisenä kohti iltaa. En tällä hetkellä tunne ketään lasta, joten en voi kysyä keneltäkään, onko lapsillakaan enää tylsiä hetkiä. Me aikuisethan olemme onnistuneet karkottamaan ikävystymisen elämästämme. Ainakin suurin osa meistä on.

Olen ollut hyvä keskittymään asioihin. Nykyisin aivoni loikkivat jatkuvasti asiasta toiseen eikä minulla tunnu olevan hetkenkään rauhaa. Tämän vuoksi mietin, mihin on karannut kaikki maailman aika.

Olin viime lokakuussa ystävääni tapaamassa kreikkalaisella vuorella. Hän on nunna ja asuu luostarissa. Jos olin ennen kuvitellut, että luostareissa olisi enemmän aikaa kuin muualla, tai että luostariin ehkä kertyisi enemmän ajattomuutta kuin muualle, niin olin siinä(kin) väärässä.

Luostareissa tehdään työtä. Se on yksi tärkeä palveluksen muoto, näin olen ymmärtänyt. Ja tietenkin omavaraisuus edellyttää ahkerointia maanviljelyksen ja karjanhoidon parissa. Oman ruoan kasvattaminen ja kaikkinainen huoltotyö vaatii ympärivuotista työskentelyä.

Minulla ei ole ennen koskaan ollut näin selkeää addiktiota.

Nunnat heräävät varhain ja tekevät työtä myöhään iltaan. Mutta he myös rukoilevat ja pitävät jumalanpalveluksia. Työt ja hartaudenharjoitukset on järjestetty päiviin niin että luostari pystyy toteuttamaan niin maalliset kuin hengellisetkin tehtävänsä.

Yksi asia luostarissa viettämistäni päivistä puuttui. Puhelimen orjuus. En seurannut jatkuvasti uutisia tai koko ajan päivittänyt somea. Otin kännykällä joskus kuvia. Senkin toiminnon olisin voinut korvata digikameralla.

On rehellisesti tunnustettava, että aivoni ovat koukussa siihen mielihyvään, jota somen selaaminen tuottaa. Tämä ahdistaa päivä päivältä enemmän. Minulla ei ole ennen koskaan ollut näin selkeää addiktiota. Tähän minun aikani menee, yhä lisääntyvässä määrin. Enkä yhtään kännykällä vietettyä tuntia saa takaisin. Ainoastaan saunassa, kuntosalilla ja tanssitunneilla olen ilman puhelinta, ja kaikissa niissä pääsen lähimmäksi ajattomuuden kokemusta.

Yksi puhelimeen liittyvistä ongelmista on se, että sen kautta kulkee niin moni kanava, joita käytetään työviestien lähettämiseen. Yhä enemmän aikaa kuluu ainakin minulla siihen, että yritän hahmottaa, missä kanavassa mikäkin viesti sijaitsee. Anteeksi kaikille, joille en kykene vastaamaan, koska digitulva on jo lähes hukuttanut minut alleen.

Kristilliseen perinteeseen kuuluu paasto. Tänä vuonna aion kokeilla asteittaista hiljentymistä laskiaisesta lähtien. Aion joka päivä lyhentää kännykällä viettämääni aikaa, kunnes tulee pääsiäinen, jonka vietän kokonaan hiljaisuudessa.

Mennyttä en saa takaisin mutta tulevan ajan aion ottaa omiin käsiini.

Kirjoittaja on historiallisiin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin keskittynyt kirjailija.