Käärmeenpääntallaajat etsivät tanssimalla Jumalaa

Vasulaisuus oli kuortanelainen uskonnollinen liike 1700- ja 1800-lukujen herätysajoilta. Se perustui Pohjanmaalla vaikuttaneeseen mystiikkapohjaiseen kristillisyyteen, jonka taustalla oli saksalainen Jakob Böhme. Nimensä vasulaiset saivat kuortanelaisen mystikon Iisakki Vasumäen mukaan.

Seuroissa tanssittiin ja taputettiin. Rakkautta ja iloa korostaneet vasulaiset tervehtivät toisiaan ”Ol iloone!” Symboliset eleet, kuten seremoniallinen käärmeen pään polkeminen, kuvasivat kristityn vaellusta. Oppiin kuului omintakeinen raamatuntulkinta. Kokouksissa keskusteltiin itsensä hurmokseen asti tanssineiden näyistä. Koska vasulaisten kokoontumiset olivat suljettuja, alkoi niistä kiertää huhuja. Liikkeeseen yhdistettiin myös seksuaalista vapaamielisyyttä.

Todellisuutta on pidetty huhupuheita arkisempana. Vahva kirkollinen ja maallinen esivalta perustui luterilaisuudelle ja poikkeamiset yhtenäisyydestä tukahdutettiin.

Tampereen Työväen Teatteriin vasulaisuutta käsittelevän tanssi- ja musiikkiteatteriteoksen ohjannut tanssitaiteilija ja akateemikko Marjo Kuusela korostaa, että esitys ei ole kuitenkaan kertomus vasulaisuudesta, vaan sen herättämiä kuvia ja ajatuksia on työstetty teatterin keinoin taiteellisessa vapaudessa.

Esitys alkaa etnoteknoyhtye Suistamon Sähkön konserttina ja putoaa siitä kuvaamaan vasulaisuuden alkua ja historiaa 1800-luvulla.

Toinen näytös tutkailee aatteiden kasvamisen kaavaa sekä sitä miten erilaisiin liikkeisiin sitoudutaan.

– Uskonnot pakkaavat valtavasti sisältöä rituaaleihin ja tapoihin. Tarkoitus on synnyttää voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Mutta kun sitä jatkuu tarpeeksi, syntyy säännöstö, josta tuleekin yhtä tärkeä, tai joskus jopa tärkeämpi, kuin sisältö. Seuraavaksi joukosta erottuu henkilöitä valvomaan säännöstön noudattamista ja estämään siitä poikkeamista. Se, mikä aluksi yhdisti, onkin nyt jotain, joka jakaa ihmiset meihin ja muihin, Kuusela kuvailee.

Uskonnot pakkaavat valtavasti sisältöä rituaaleihin ja tapoihin.

Tanssi ja pelko

Marjo Kuusela kertoo olleensa pelokas lapsi. Hänen molemmat vanhempansa olivat kärsineet sodassa ja kantoivat sekä fyysisiä että henkisiä haavoja itsessään. Vain tanssiessaan Kuusela koki pelon väistyvän ja olevansa kokonaisesti läsnä.

Tanssijan uralla Kuuselalle tuli päivä, jolloin häneltä tilattiin tanssia kirkkoon. Ehtona oli, että tilassa ei saa juosta. Kuusela ymmärsi, että juuri se, mikä hänelle antoi kokemuksen vapaudesta, olikin jotain, mikä pelotti muita.

– En voi olla ihmettelemättä, mikä juoksemisessa on pahaa, ei-sopivaa tai jopa syntiä. Juokseminen on osoitus elämän hurmasta ja ilosta. Täytyy myöntää, että teoksen lopussa vähän juosta pyrähdimme, Kuusela tunnustaa.

Kuuselan kokema kirkon tanssikielteisyys on törmännyt hänen syvimpään itseymmärrykseensä ja ytimeensä.

– Kirkko oli paikka, jossa en saanut olla sitä mitä olen.

Vanha maailma

Kuusela eli nuoruuttaan 60-luvulla kylmän sodan ilmapiirissä.  Vuonna 1962 Kuuban ohjuskriisi kiristi Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välit ja ajoi maailman ydinsodan partaalle. Kriittisimmän yön 27. lokakuuta 14-vuotias tyttö valvoi itkien ja rukoillen.

– En olisi mennyt kouluun seuraavana päivänä, mutta sinne vain lähetettiin. Koulussa luokkakaveri kysyi enkun tehtävistä, mikä arkisuudessaan viritti toivoni. Mutta kun aamuhartaudessa rehtori alkoi puhua maailman viimeisestä päivästä, pyörryin.

Sinä hetkenä loppui se, mitä Kuusela kutsuu ”vanhaksi maailmaksi”. Kirkko menoineen jäi sinne. Hän alkoi ajatella koko ajan enemmän yhteiskunnallisesti: tullessaan tietoisemmiksi maailmasta ihmisten tulisi pitää enemmän yhtä.

– Pidän kirkoista ja olen edelleen kirkon jäsen. Mutta kirkko kertoo minulle sellaisesta ajasta ja ymmärryksestä, mitä maailma oli ennen. Tuttu ja lämmin kuin mummola, mutta ei sellainen, jossa roikun kiinni.

Suhde lämpenee uudelleen

Kuusela on tehnyt koreografian Johanna Korhosen ja Hilkka-Liisa Vuoren keskiajan liturgiseen lauluun erikoistuneen Vox Silentii -lauluyhtyeen teokseen Kristina, joka kuvaa nunnaksi kasvavan nuoren tytön mielenliikkeitä. Yhteistyö on tuonut Kuuselan taas lähemmäs kirkkoa.

– Tunnen siinä yhteydessä oloni luonnolliseksi ja turvalliseksi. Voin olla oma itseni. Pikkuhiljaa tanssi on alettu hyväksyä kirkossa.

Epämääräiseksi agnostikoksi itseään kutsuva taiteilija tiivistää taiteensa tarkoituksen sellaisen elämänmuodon etsimiseksi, jossa voisi kokea minuutensa hyväksytyksi kaikkinensa.

Sen ei pitäisi olla vierasta Kristuksen kirkollekaan.

Tanssija, akateemikko, suomalaisen tanssitaiteen Grand Old Lady Marjo Kuusela on kansainvälisesti tunnetuimpia koreografejamme ja muun muassa tanssiteatteri Raatikon perustaja.

KÄÄRMEENPÄÄNTALLAAJAT: esitysdramaturgia Marjo Kuusela – musiikki Anne-Mari Kivimäki – koreografia Reetta-Kaisa Iles

Folk Extreme, Suistamon Sähkö, underground-trio Palomylly, Tampereen Työväen Teatteri, Espoon Kaupunginteatteri, Tanssiteatteri Tsuumi, Tampereen yhteiskoulun lukio (Tampereen esitykset), Kallion lukio (Espoon esitykset)

16.-18.3. Tampereen Työväen Teatterissa, jossa esityksiä myös syksyllä 2023
4.-19.4. Espoon Kaupunginteatterin Revontulihallissa