Juha Tapio: Uskoni ei ole kadonnut

Laulaja Juha Tapio nojaa riukuaitaan maaseutumaisemassa keskellä alkukesän heleää vihreyttä. Pieni polku vie järvelle ja rantasaunalle. Maisema on kuin hänen lapsuutensa Ylistarosta Etelä-Pohjanmaalla.

Nyt ei kuitenkaan olla siellä, vaan Tuusulanjärven rannalla Krapin historiallisten rantahuviloiden tuntumassa. Yhdestä huvilasta muusikko on vuokrannut rauhallisen työhuoneen musiikin tekemiseen. Hänen työpöytänsä ääressä on ennenkin syntynyt suomalaisia koskettavaa lyriikkaa; tila on runoilija Eino Leinon entinen asuinkamari.

Tuusulan avariin maisemiin Juha Tapio muutti pääkaupunkiseudulta useita vuosia sitten vaimonsa ja lastensa kanssa. Vaimokin on kotoisin Ylistarosta, ja lakeuden kasvatit alkoivat kumpikin kaivata ruuhkavuosien jälkeen väljempää elämistä. Lapsuuskavereita tavataan edelleen, nyt lasten rippijuhlissa ja valmistujaisissa.

Juuri nyt muusikko elää uusien viritysten aiheuttamassa jännityksessä. Hän aloitti pitkään kaipaamansa keikkatauon hämmästyttävän osuvaan aikaan, juuri ennen koronapandemiaa, joka olisi estänyt keikkailun joka tapauksessa. Tauon aikana on syntynyt kymmenittäin uusia lauluja, joista osa valitaan syksyn mittaan valmistuvalle levylle.

Juhannuksen jälkeen hän aloittaa bändinsä kanssa kiertueen kesäfestareilla, ja elokuussa kesä huipentuu bändin omaan konserttiin Tampereen Ratinan stadionilla. Sen nimenä on ”Elossa!”

Laulaja on kulkenut pitkän matkan ujosta rock- ja gospel-soittajapojasta tähtimuusikoksi, jonka levyt myyvät kultaa ja platinaa ja jonka konsertit Suomen suurimmilla areenoilla ovat olleet loppuunmyytyjä.

Millaiset eväät hän sai matkalleen kotiseudultaan? Ketkä puhalsivat kipinän liekkiin?

Arka poika otti hauskan roolin

7-vuotias Juha oli ekaluokkalaisena ujo vaasalaispoika, joka oli muuttanut Ylistaroon isänsä saatua sieltä kunnaninsinöörin viran. Vilkas vitsiniekka ei heti osannut seudun leveää pohjalaismurretta, mutta otti nopeasti paikkansa luokan hauskuuttajana, jalkapallokentällä ja koulun näytelmissä. Päältä päin hänen arkuuttaan ei voinut arvata.

Ylistaron seurakunta on juuri juhlinut 170-vuotiasta kirkkoa, joka tunnetaan huikean kokonsa vuoksi koko maakunnassa ”Komiana kirkkona”. Se näkyy avaran lakeuden laidalla joka ilmansuuntaan. Kirkko herättää Juha Tapiossa lämpimän tunteen. Hän uskoo, että yksi tärkeä syy pitäjän tasa-arvoiseen ja kannustavaan henkeen on juuri seurakunta.

– Lapsuuden maisemassani näen aina lakeuden, kirkon ja taivaan sen yllä. Kirkon paikkaa elämässäni minun ei ole tarvinnut koskaan kyseenalaistaa. Siellä ihmiset kokoontuivat maallisen ja näkymättömän todellisuuden äärelle ja kuuluivat siinä yhteen. Siinä on jotakin pyhää ja ehjää.

Lapsuuden maisemassani näen aina lakeuden, kirkon ja taivaan sen yllä.

Kun kirkko on keskellä kylää, siitä tulee luonteva osa ihmisten sielunmaisemaa, myös arjessa. Kirkko oli myös konserttisali ja tapahtumapaikka, joka kokosi ihmisiä yhteen myös kuoroista ja muista harrastuksista. Maanviljelyskulttuuri toi ihmisiin tervettä nöyryyttä. Se kasvatti ottamaan vastaan sen, minkä Luoja antaa.

Ylistaro oli sen verran sivussa entisajan puukkojunkkaripitäjistä, ettei siellä paljonkaan tuntunut maakunnan myyttinen uhokulttuuri.

– Siellä oli herkkyyttä ja hienotunteisuutta ujoa nuorta kohtaan. Sama lempeä henki kuin seurakunnan työntekijöissä oli myös opettajissa, naapureissa ja kauppojen myyjissä.

Juha Tapio löysi Tuusulan maisemista perheelleen samaa väljyyttä, johon hän oli kasvanut vaimonsa kanssa Ylistarossa. Seurustelu alkoi jo nuorena, kun Juha oli 15 vuotta ja Raija 16.

Laulut yhdistivät, ja siinä oli imua

Jo ennen rippikoulua Juha hankki kitaran ja perusti ensimmäisen rock-bändinsä. Rippikoulussa hän löysi gospel-musiikin ja treenasi esiintymisrohkeutta säestämällä ja esittämällä Nuoren seurakunnan veisukirjan eli Punaisen laulukirjan lauluja monena kesänä ripari-isosena.

– Kun tunsin, että musiikki loi yhteyttä ihmisten välille, esiintymiseen syntyi valtava imu. Olin saanut lahjan, josta halusin jakaa toisille.

Seurakunnan nuorisotyöntekijät kannustivat, ja nuorisopappi Esko Kallion lähettämät suosituskirjeet naapuriseurakuntiin alkoivat tuottaa nuorelle gospel-trubaduurille keikkoja.

Lähetystyöntekijä Mikko Karhumäki valmensi Tiernapoikaryhmää, jossa Juha lauloi murjaanien kuninkaana. Musiikinopettaja Tapio Hautala jäi tuntien jälkeen kuuntelemaan ja kannustamaan soittavia oppilaita. Papit Arvi Kallio ja Markku Toivio olivat seurakunnan isähahmoja. Ensimmäisen levynsä demonauhojen äänitykseen ja miksaukseen Juha sai avuksi nuorisotyöntekijä Kimmo Niskalan Alajärveltä.

– En voi kuvitella sydämellisempiä aikuisia kuin Ylistarossa oli, myös urheiluseurassa, joka oli minulle merkittävä kasvattaja. He välittivät lapsista ja kannustivat meitä kehittämään lahjojamme. Kun käyn puhumassa kouluissa nuorille, puhun paljon jännittämisestä, noloudesta ja häpeästä, koska sain itse apua arkuuteni voittamiseen.

En ole koskaan osannut erotella uskoa irti muusta elämästäni enkä musiikistakaan.

Juha Tapio koki seurakunnan elävän myös sopuisasti.

– Ei ollut historiallisiin herätysliikkeisiin liittyviä kuppikuntia. Sinisilmäisesti luulin, että samanlainen yhteys kristittyjen välillä vallitsee kaikkialla Suomessa. Vasta gospel-keikoilla eri puolilla Suomea törmäsin eri suuntien välisiin jännitteisiin ja epäluuloihin.

Juha Tapiolle kotikirkon voima syntyi tuttuudesta: koulun tilaisuuksista, kuoron esiintymisistä, omasta konfirmaatiosta ja avioliittoon vihkimisestä.

– Kirkon sanomasta tuli luonteva osa elämää, enkä ole siksi osannut koskaan erotella uskoa irti muusta elämästäni enkä musiikistakaan.

Kyselytutkimus hätkähdytti

Juha Tapion tunnettuuden pohja syntyi esiintyvänä ja levyjä tekevänä gospel-muusikkona. Kun hän siirtyi pop-musiikkiin, monet pettyneet yrittivät ohjata häntä takaisin.

– Kilttinä ihmisenä yritin ensin vastata syyttäviin viesteihin, mutta lopetin sen turhana.

Juha Tapion pop-lauluissa voi tunnistaa vahvasti kristillisen ihmiskuvan ja periksiantamattoman toivon. Hän on protestilaulaja, joka näkee ihmisen arvon ja uskoo hyvän voittoon. Hän on tavallisen ihmisen ja kestävän arkirakkauden puolella. Hän nostaa särjettyä ja kolhittua ihmistä häpeästä.

Toivon viesti on tavoittanut suomalaiset. Viime vuonna tehdyssä kyselytutkimuksessa ”Musiikinkuuntelu Suomessa 2021” yli tuhat ihmistä kertoi, ketkä muusikot ovat vaikuttaneet eniten heidän arvomaailmaansa. Kolme oli kirkkaasti ylitse muiden: Jean Sibelius, Juice Leskinen ja Juha Tapio.

Muita tulos tuskin yllätti, mutta Juha Tapio hymähti sille ensin epäuskoisesti.

– Kun edessä on jännittävä keikka tai laulunteon normaalit vastukset ja epävarmuus, on vaikeaa uskoa, että oma musiikki olisi niin vaikuttavaa. Mutta onhan tuo tulos jäänyt takaraivoon vaikuttamaan. Ehkä jonakin päivänä lauluja ei enää synny. Sitten istun keinutuolissa silittelemässä kultalevyjäni ja ajattelen, että olipa tuollainenkin aika, jolloin lauluillani oli monille merkitystä.

Juuri nyt takana on rauhallinen vaihe, keikaton kaksi vuotta, jonka aikana on syntynyt seitsemänkymmentä uutta kappaletta.

– Olen tosi kiitollinen, että uutta syntyy, mutta nyt hukun materiaaliin. Miten valitsen ne kymmenen levylle ja viimeisteltäväksi? Mikä olisi tuoretta, mikä on jo vanhentunutta? Omista biiseistä on vaikeaa erottaa hittipotentiaalia. Keikoillekaan ei ole päässyt kokeilemaan, mitkä biisit puhuttelevat yleisöä.

Laulujen täytyy olla sopusoinnussa sen kanssa, mitä tunnen ja koen. Joka sanalla täytyy olla merkitys.

Pitkäkään kokemus ei tee biisien viimeistelystä helppoa. Lopputuloksen pitää olla soljuvaa ja helppoa kuunneltavaa, mutta sen tavoittaminen voi olla hidasta vääntöä. Yhden rivin kanssa voi nyhrätä uskomattoman kauan.

– Laulujen täytyy olla sopusoinnussa sen kanssa, mitä tunnen ja koen. Joka sanalla täytyy olla merkitys. Lyriikan teko on kuin arkeologin hommaa, jossa alkuperäisestä riimittelystä rapsutellaan pois kaikki, mikä peittää puhdasta ydintä, jonka haluan sanoa.

Juha Tapio kirjaa laulujen ideoita muistikirjaan ja lähtee synnyttämään sävelmää kitaraa tapailemalla. Ennalta ei voi tietää, mitkä laulut yleisö lopulta ottaa omakseen.

Palaute kertoo hyvää sen antajasta

Tulevalta levyltä Juha Tapio on vastikään julkaissut verkossa Spotify-musiikkipalvelussa laulun Vaadin rauhaa. Jylhä ja tummasävyinen kappale syntyi Ukrainan sotakeväänä, jolloin muusikko katsoi kuin liimattuna uutisia Venäjän hyökkäyssodan tuhoista.

– Olisi lällyä vain toivoa rauhaa. Sitä pitää vaatia. Mutta ensin sitä pitää vaatia itseltään, muuten se on tekopyhää ja itsekästä. Täytyy kysyä, annanko rauhan toisille.

Rauhan särkyminen näkyy räikeimmin sodassa, mutta rauha alkaa paljon lähempää.

”Vaadin rauhaa ajatella itse. Olla tietämättä, olla jotain mieltä. Rukoilla tai kieltää. Nukkua arvokkaasti pois.”

– Monet puhuvat rauhasta ylätason rakenteiden kautta, mutta lauluntekijänä suuntaan katseeni mieluummin tavallisen ihmisen arkeen.

Uuden biisin julkaisemisessa on edelleen oma jännityksensä, ja kätevä Spotify-palvelu tuo siihen suorastaan koukuttavan piirteen.

– Entisaikoina uusi cd-levy kiikutettiin radiopäälliköille ja vasta kuukausien päästä kertyi tietoa, onko se saanut radiosoittoa ja tuleeko siitä suosittu. Mutta nyt voi seurata puhelimen sovelluksesta, montako ihmistä kuuntelee sitä juuri nyt. Se on järjettömän koukuttavaa jopa kokeneelle muusikolle, saati aloitteleville tekijöille. Nopealta näyttävä suosio tai pudotus voivat viskellä herkän ihmisen mielialaa laidasta toiseen.

Olisi lällyä vain toivoa rauhaa. Sitä pitää vaatia.

Juha Tapio näyttää puhelintaan.

– Katso, nyt on 137 kuuntelijaa. Nyt 140. Aina kun tulee uusi kuuntelija, puhelin värähtää. Jos ei pidä varaansa, voi jäädä päiväkausiksi pitämään puhelinta kädessä. Addiktiota vastaan pitää taistella. Heti, jos kuulijoiden määrä vähenee, tulee ajatus, että eikö ne rakastakaan mua enää!

Juha Tapio siirtyi gospelista pop-musiikkiin vuonna 2003 julkaistulla albumilla Mitä silmät ei nää, minkä jälkeen suosio on pysytellyt maan kärkipaikoilla. Kiitollista palautetta tulee paljon, ja monille hänen kappaleensa ovat toivoa kannattelevia ja jopa elämää muuttaneita voimalauluja.

Miltä tuntuu ajatus omien luomusten suuresta vaikutuksesta?

– Palaute koskee laulujani, mutta kertoo enemmän palautteen antajien tarinaa. He kertovat omasta maailmastaan, joka on heitä särkenyt, ja siitä, miten he ovat löytäneet voiman kestää. Opin heiltä toivoa ja rohkeutta. Ihailen heidän ihmeellistä sitkeyttään ja selviytymisen kykyään. Minun osuuteni on lopulta vähäinen. He ovat ottaneet jonkin biisini evääksi matkalleen, koska heissä itsessään on jo ollut toipumisen halu ja valmius.

Ylistaron kirkko on pienen pitäjän suuri nähtävyys, jonne mahtuu 2500 ihmistä. Se ei ole miesmuistiin ollut niin täynnä kuin Juha Tapion ja Asevelikuoron konsertissa, johon myytiin 2300 lippua itsenäisyyspäivän alla 2017.

En laula opitusta, vaan koetusta

Gospel-vuodet loivat pohjan Juha Tapiolle työn syvemmälle kutsumukselle, lähimmäisen rakastamiselle. Se on vienyt hänet myös Kirkon Ulkomaanavun lähettiläänä Ugandaan ja Sierra Leoneen sekä Kansan Raamattuseuran evankelistojen Reijo ”Klinu” Loikkasen ja Ilkka Puhakan mukana Venäjän vankiloihin. Vuonna 2010 Venäjä kielsi ulkomaalaisten vierailut.

– Olisin halunnut jatkaa. Vankiloissa näki todellisuutta, jota täällä ei voi edes kuvitella. Puutetta, pelkoa ja ahdistusta, mutta valtavasti myös toivoa ja keskinäistä hyvyyttä. Veimme aina mukanamme myös aineellista apua, vaatteita ja villasukkia. Vaikka Jumalan sana ei tyhjänä palaa, olisi tuntunut puolinaiselta vain puhua ja laulaa ilman konkreettisen avun antamista.

Gospel-taustan vuoksi Juha Tapiolta kysytään usein hänen uskostaan. Hän kokee turhauttavaksi selittää hengellisyyttä vain perinteisin, opituin sanakääntein.

– Se ei tarkoita, että uskoni Jumalaan ja Jeesukseen Vapahtajana olisi muuttunut tai kadonnut. Mutta lauluntekijän tehtävä ei ole kirjoittaa opittua vaan koettua. Kokemus Jumalan läsnäolosta on yksityisessä syvyydessäni, josta sisäinen elämäni kumpuaa, enkä osaa pukea sitä sanoiksi. En nuorena gospel-muusikkonakaan ollut saarnaaja, vaan yhteisten kokemusten sanoiksi pukija ja rinnalla kulkija. Nuorten Punaisessa laulukirjassa julkaistu Väsyneet maan on hyvä esimerkki tavasta, jolla tein lauluja.

En nuorena gospel-muusikkonakaan ollut saarnaaja, vaan yhteisten kokemusten sanoiksi pukija ja rinnalla kulkija.

Hän ei myöskään ole enää sama ihminen kuin parikymppisenä gospel-laulajana.

– Silloin minussa oli kiihkeää janoa ja kaipausta yhteyteen Jumalan kanssa, jonka koen kommunikoineen kanssani läpi elämäni. Suhteeseen on tullut iän myötä lepoa ja rauhaa. Ymmärrän, että yhteys on olemassa ilman että minun tarvitsee todistaa sitä itselleni tai muille. Voin arvostaa saarnaa tai jonkun muun kirjoittamaa kristillistä kirjaa, mutta itselleni olen antanut luvan olla sanaton. Olen piirtänyt rajani sen hengellisen väkivallan mukaan, jota olen kokenut.

Aikuisuus on tuonut rauhaa

Omaa ikäänsä Juha Tapio pysähtyi miettimään vauhtivuosien jälkeen viime vuonna, kun hänen äitinsä siunattiin hautaan ja vanhempi poikansa muutti omilleen. Ensimmäisestä soololevystä Tuulen valtakunta tuli kuluneeksi 23 vuotta. Ensimmäinen pop-albumi Mitä silmät ei nää oli uran läpimurtolevy vuonna 2003. Sen julkaisusta tulee pian 20 vuotta.

– Olen keski-ikäinen, vaikkei tunnu siltä. Se panee miettimään, missä vaiheessa elämää olen.

Aikuisuus on tuonut rauhoittavan ajatuksen: elämä on tarkoitettu elettäväksi, ei haltuun otettavaksi.

– Kun kitara värähtelee sylissäni, olen henkisesti ja fysiologisesti yhtä sen kanssa, mitä laulan. Vaikka sanat ja sointi ovat vajavaisia, yhdessä niistä syntyy jotakin kokonaista. Laulamalla pääsen niin lähelle totuutta kuin mahdollista.

Ystäviensä perhejuhlissa puhuessaan hän on toivottanut kuulijoille siunausta ja miettinyt syvemmin, mitä se tarkoittaa.

– Minulle se ei tarkoita vastusten puuttumista vaan voimaa selvitä niistä ja elää vaikeiden vaiheiden yli. Se tarkoittaa merkityksellisyyden tuntua, joka on syvempää kuin ohimenevä ilo.

Ehkä se on myös sitä taivaallista turvaa, johon laulaja viittaa laulussaan Rakastettu:

”Älä pelkää, sinä et pääse putoamaan. Rakastettu on oikea nimesi, ja tulee nimenäsi olemaan.”