Joonatan Nsukami on kuin suurperheen isä nuorille

Kun Joonatan Nsukami astui Nuorten Olohuoneeseen ensimmäisen kerran, hän tunsi olonsa heti kotoisaksi. Suunnitelma oli työskennellä yhteisötyöntekijänä Olohuoneella vain vuoden, mutta pian vuosia on kulunut kaksi, ja edessä on vielä ainakin kolme.

– Rakastan työtäni, Joonatan Nsukami sanoo.

Olohuoneella käy 18‒25-vuotiaita nuoria aikuisia, ja Nsukami, 24, on heille kuin suurperheen isä. Suurin osa kävijöistä on tullut Suomeen alaikäisinä ilman vanhempia. Nyt he aloittelevat itsenäistä elämää asuttuaan aiemmin perheryhmäkodissa.

– Moni ei vielä tunne tätä yhteiskuntaa hyvin, eikä tiedä, miten asioita täällä hoidetaan. Osalla on oikeus palveluihin, mutta arjessa tulee kysymyksiä, joihin tarvitsisi nopeasti vastauksia. Apua ei välttämättä saa ajoissa, jos pitää odottaa palvelujonossa tai varata aika omalle ohjaajalle.

Helsingissä sijaitseva Olohuone on normaalisti auki maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kahdesta kuuteen. Sinne ei tarvitse jonottaa.

– Haluamme, että kaikki, jotka astuvat Olohuoneeseen, tuntevat itsensä tervetulleiksi ja tuntevat paikan olevan heitä varten, Nsukami jatkaa.

Haluamme, että kaikki tuntevat paikan olevan heitä varten.

Hän on Olohuoneessa paikalla ja läsnä. Hänellä on aikaa jutella tai auttaa konkreettisissa asioissa. Vaikka siinä, jos nuoren täytyy hakea asuntoa, tehdä sähkösopimus tai ottaa kotivakuutus. Hän on läheinen ja turvallinen aikuinen, joka monelta nuorelta saattaisi ilman häntä puuttua kokonaan.

– Nuoruus on sitä aikaa, kun etsit itseäsi. Mietit, kuka olet ja yrität löytää itsesi. Mutta se on vaikeaa yksin, se on vain kylmä fakta. Tulee niitäkin aikoja, kun putoat, ja silloin tarvitset ihmisiä, jotka nostavat. Monella on paljon annettavaa tälle yhteiskunnalle, mutta on vaikeaa olla paras versio itsestään, jos kukaan ei kannusta ja tue.

Lastenkodista löytyi läheisiä

Joonatan Nsukami tuntee omakohtaisesti elämänvaiheen, jossa 18-vuotta täytettyään pitää alkaa pärjätä omillaan Suomessa. Siksi hän haluaa auttaa muita siinä kohtaa. Hän on työskennellyt aiemmin kaupallisella alalla opiskeltuaan liiketaloutta ammattikoulussa. Se ei tuntunut omalta jutulta, sellaiselta, johon juuri hänellä olisi ollut annettavaa.

– Omissa tuttavissani on paljon nuoria, jotka ovat olleet palvelujen piirissä, kuten itsekin olen ollut. Koska tiedän asioita, mistä voi olla hyötyä, en halunnut olla nurkassa hiljaa.

Nsukami on syntynyt Kongossa. Suomeen hän tuli 6-vuotiaana ja asui lastenkodissa Sipoossa 18-vuotiaaksi. Hän sanoo olevansa onnekas, kun sai kasvaa samassa paikassa pikkupojasta aikuiseksi. Se on hänen mukaansa harvinaista.

– Kun söin aamupalaa tai iltapalaa, paikalla oli aina samat aikuiset, joiden kanssa sain istua ja puhua. Meillä oli perhehenkinen lastenkoti. Kun tulin, olin ainoa poika. Oli hauskaa, kun minulla oli paljon isosiskoja.

Isosiskoilta Joonatan oppi sen, että joulu- ja syntymäpäivälahjaksi kannattaa toivoa astioita. Ne tulisivat tarpeeseen sitten, kun pitäisi muuttaa omilleen.

– Kasvoimme tiiviisti yhdessä. Vaikka isosiskoilla on nyt omat perheet ja minulla omat juttuni, siskot ovat elämässäni mukana ja koen, että he tulevat aina olemaan. Jos jollekin meistä tulee eteen vaikea tilanne, laitamme toisillemme viestiä nopeasti.

Joonatan Nsukami pysähtyy usein miettimään, kuinka onnekas on saadessaan työskennellä Nuorten Olohuoneella. Idearikkaalla miehellä on muitakin töitä, ja nekin liittyvät nuoriin.

Nuoret tarvitsevat yhteisöjä

Lastenkodin työntekijät ja asukkaat osoittivat Joonatanille, mitä yhteisöön kuuluminen merkitsee.

– Jos tuota yhteisöä ei olisi ollut, asiat olisivat voineet olla paljon vaikeampia. Minulla on aina ollut tavoitteita, jotka ovat auttaneet pysymään tietyllä kaistalla. Samalla minulla on ollut hyviä ihmisiä ympärilläni. Mielestäni ei ole reilua, ettei kaikilla sellaisia ole.

Kenties tärkeintä Olohuoneella tuntuukin olevan se, että siellä käyvät nuoret saavat kuulua yhteisöön. Olohuoneelle voi tulla vain oleskelemaan. Siellä voi tehdä läksyjä ja saada niihin apua vapaaehtoisilta. Siellä voi käydä keskusteluja ja kohdata muita nuoria eri maista ja kulttuureista. Osa pitää ruoanlaitosta. Nsukami luonnehtii, että tunnelma on yleensä rauhallinen. Välillä saattaa tosin kuulua huutoa, koska nuoret kisaavat pöytäfutiksessa.

Loma-ajat ovat aina erilaisia. Kesällä on tehty retkiä saariin ja tutustuttu Helsinkiin muutenkin. Toisinaan mennään jalkapallo-otteluun.

Toiminta ja aukiolot perustuvat nuorten toiveisiin. Kerran kuussa Olohuone on auki myös perjantaisin ja lauantaisin.

– Tykkään, että työntekijöiden ja nuorten välille muodostuu luottamus. Nykyään nuoret ehdottavat enemmän juttuja, joita he haluavat kokeilla. Osa kundeista halusi järjestää FIFA-turnauksen.

Tykkään, että työntekijöiden ja nuorten välille muodostuu luottamus.

Nsukami tietää, että monen nuoren aikuisen suurin haaste Suomessa on yksinäisyys. Eikä hän puhu vain yksin maahan muuttaneista nuorista.

– Kaikilla ei vain ole kavereita. Mutta kaikki haluavat kuulua porukkaan, jossa pystyy kasvamaan ja tutustumaan muihin.

Nsukami tähtää siihen, että Helsinkiin perustettaisiin lisää olohuoneita nuorille. Tällä hetkellä virka-ajan ulkopuolella auki olevia tiloja, joissa nuoret aikuiset saavat tukea ja voivat löytää yhteisön, on liian vähän.

Nuoria täytyy tukea

Diakonnissalaitoksen Olohuonetta pyörittävät Nsukamin kanssa Kaisa Eichhorn, jota Nsukami luonnehtii paikan visioksi, ja Satu-Maarit Huttunen, joka puolestaan on paikan rauha.

– Olohuone on tehnyt hyvää monelle nuorelle, kun olemme pystyneet tukemaan heitä. Tämän nähtyäni ymmärrän, että moni muukin nuori tarvitsee tällaisia paikkoja. Haluaisin antaa tämän ilon muillekin.

Nsukami on huolissaan siitä, miten hitaasti nuorille suunnatut palvelut kehittyvät, esimerkiksi jälkihuollon palvelut. Moni ongelma, josta puhuttiin jo silloin, kun hän oli lapsi, on edelleen olemassa. Työntekijät vaihtuvat paikoin usein, mikä rikkoo nuorten luottamusta heihin. Usein nuoret eivät saa juuri omiin tarpeisiinsa perustuvaa tukea ja apua. Nuoriin ei suunnata riittävästi resursseja.

– Moni päätyy ajattelemaan, ettei enää usko tulevaisuuteen. Myös kantasuomalaisissa on nuoria, joilla ei ole perheen tukea. Yhteiskunta on se, jonka pitäisi pitää heistä huolta. Mutta entä, jos yhteiskunnassa ei ole ymmärrystä, oikeanlaista kasvattamista, huolenpitoa ja välittämistä? Ketä näillä nuorilla sitten on?

Moni päätyy ajattelemaan, ettei enää usko tulevaisuuteen.

Vapaa-aikaa Joonatan Nsukami viettää mielellään kavereidensa kanssa. He menevät puistoon, terassille tai jonkun luokse pelaamaan. – Kavereiden kanssa voin unohtaa kaikki murheet, stressin ja kiireisen elämän.

Ystävät kuin veljekset

Joonatan Nsukamin haave – nyt ja tulevaisuudessa – on elää omannäköistä elämää.

– Moni hengittää, mutta harvempi elää. Itse haluan elää. On niin paljon nähtävää, tekemistä, oppimista ja asioita, joita voimme rakastaa. Haluan elää elämää, mikä on hyväksi juuri minulle. Ja tuntea olevani minä.

Moni hengittää, mutta harvempi elää. Itse haluan elää.

Työssään Nsukami käyttää paljon aikaa palvelujen kehittämiseen muille nuorille aikuisille.

– Samalla minulla pitää olla aikaa itseni kehittämiseen ja kasvuun, niitä en halua unohtaa.

Erityisen kiitollinen hän on ystävistään. Hänellä on kaveriporukka, jonka kanssa on saanut kokea elämää jo vuosia.

– Olen onnekas. Eihän se ole itsestään selvää, että ympärillä on ihmisiä, jotka välittävät ja kannustavat.

Parhaalla kaverilla on kaksi lasta. Joonatan on heistä toisen kummi.

– Tykkään siitä, millainen suhde meillä on kaverini kanssa: me olemme veljiä, vaikka emme ole samaa verta. Monen muunkin kaverin kanssa on sama tunne. Harvemmin puhutaan ystävistä tai kavereista, olemme veljeksiä.

Nuorten Olohuone perustettiin vuonna 2021 Yhdessä aikuisuuteen – Elämässä Eteenpäin (YEE) -hankkeessa, joka oli Diakonnissalaitoksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hanke. Huhtikuun alusta asti paikka on ollut Diakonnissalaitoksen Nuorten Olohuone. STEA myönsi rahoituksen kolmeksi vuodeksi. Olohuone muutti isompiin tiloihin. Toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi Nsukamin työhön kuuluu lisätä esimerkiksi kaupungin päättäjien ymmärrystä siitä, miksi Olohuone on tärkeä.