Kun kääpiöt ja hobitti Bilbo Reppuli tuskastuvat loputtomaan Synkmetsään kulkiessaan kohti Yksinäistä vuorta, kääpiöt lähettävät Bilbon korkean tammen latvaan katsomaan, kuinka pitkälle metsää oikein riittää.

”Hän näki joka puolella ympärillään tummanvihreän meren, jota tuuli silloin tällöin huojutti, ja kaikkialla oli perhosia, satamäärin. […] Bilbo katseli perhosia kauan ja nautti viimasta hiuksissaan ja kasvoillaan, mutta viimein kääpiöt, jotka jo polkivat jalkaa kärsimättömyyksissään, huusivat niin kovaa, että hän muisti, mille asialle hänet oli lähetetty. Turha vaiva. Vaikka hän kuinka tuijotti, puut ja lehdet eivät näyttäneet loppuvan millään suunnalla.” (Hobitti eli sinne ja takaisin, WSOY 2002, suom. Kersti Juva)

John Ronald Reuel Tolkien syntyi 3. tammikuuta 1892 Bloemfonteinissa, Oranjen vapaavaltiossa, joka oli nykyisen Etelä-Afrikan alueella vuosina 1854–1902 sijainnut valtio. Hänen vanhempansa olivat Arthur ja Mabel Tolkien. Perhe oli muuttanut Afrikkaan isän saatua vastuulleen pankkikonttorin johtamisen Bloemfonteinissa.

 

 

Johnin ollessa kolmevuotias veljekset matkustivat äitinsä kanssa Englantiin sukulaisia tapaamaan. Vierailun aikana perheen isä kuoli sairauteen, eikä Afrikassa ollut enää ketään, jonka luo palata.

Tuloja vaille jäänyt perhe asui hetken Mabel Tolkienin vanhempien luona ja asettui sitten Sareholeen, joka sittemmin on liitetty Birminghamin kaupunkiin. Idyllinen Sareholen kylä ympäristöineen vaikutti paitsi Tolkienin luontosuhteeseen, antoi myös inspiraation Konnulle, hobittien kotimaalle, jossa nämä lyhytkasvuiset ja elämästä nautiskelevat olennot asustavat osittain maahan kaivetuissa kodeissaan.

Ympäröivä Länsi-Midlandsin maaseutu oli Tolkienille valtava inspiraation lähde, sillä nimenomaan siellä muinoin puhuttuja murteita hän tuli yliopistourallaan tutkimaan ja sen asujaimista hän otti mallia tarustoonsa.

”Itse asiassa olen hobitti (paitsi koon puolesta). Pidän puutarhoista, puista ja mekanisoimattomista maatiloista”, hän kirjoitti eräässä, vuonna 1958 kirjoittamassaan kirjeessä.

Kukkea laakso

Sareholen lähellä sijaitsi laakso, jota John ja hänen veljensä Hilary kutsuivat karhunvatukkaan viittaavalla nimellä Bumble Dell. Oikeasti metsäalueen nimi on Moseley Bog, ja se on yhä olemassa. Moseley Bogin puut, karhunvatukat, kämmekät ja sienet olivat leikkien maisemaa. Veljeksillä oli tapana kiivetä puuhun ja vetää perässään ylös korillinen eväitä, jotka nautittiin puun oksilla.

Tolkienilla olikin erityinen suhde juuri puihin. ”Jokaisella puulla on vihollisensa, harvoilla on puolustajia”, hän kirjoitti tädilleen Jane Neavelle syyskuussa 1962.

 

Tolkienilla oli erityissuhde juuri puihin.

 

Tolkienin teokset vilisevät kohtauksia, joissa on metsää ja puita, sekä erilaisia olentoja, jotka joko rakastavat tai tuhoavat metsiä.

”Kaikissa töissäni otan puiden puolen niiden vihollisia vastaan”, kirjoitti Tolkien vuonna 1972 The Daily Telegraph -lehdelle.

Kaikkein konkreettisimmin rakkaus puihin näkynee enteissä, jotka ovat Tolkienin tarustossa esiintyviä puupaimenia. Puupaimenien tehtävänä on suojella puita, ja kukin entti on yksilöllinen ja muistuttaa juuri sen lajin puita, joita paimentaa. Esimerkiksi tammia suojeleva entti muistuttaa tammea.

Metsien tuho

Britannia oli johtanut teollista vallankumousta, ja Birmingham oli noussut Keski-Englannin talouden ja teollisuuden keskukseksi. Sen väkiluku kasvoi hyvin nopeasti 1850-luvun puolivälin noin 200 000:sta 1930-luvun alun miljoonaan. Tehtaita ja uusia asuinalueita nousi taajaan, ja ne kaikki työnsivät luontoa tieltään.

Nuoreen poikaan muutos vaikutti syvällisesti.

– Hän näki sen muutoksen. Myös hänen äitinsä kertoi menneestä ajasta, jolloin Birmingham oli vielä ollut vehreä, kertoo Oulun yliopiston tutkija, filosofian tohtori ja Tolkien-tutkija Jyrki Korpua. 

 

 

Teollistuminen ja sen mukanaan tuoma luonnon tuho näkyvät selvästi esimerkiksi Taru sormusten herrasta -teoksen pahiksissa, Sauronissa ja velho Sarumanissa. Sauronin hallitsema Mordor on autioitunut maa, joka kuhisee örkkejä, Sarumanin Rautapiha puolestaan tuottaa pahuuden voimia ja hotkii kaiken nielevään kitaansa läheistä Fangornin ikimetsää.

– Saruman teollistaa, repii puut ja tekee tehtaita.

Tarinassa hobitit Merri ja Pippin kohtaavat Puuparta-nimisen entin, jonka vakuuttavat siitä, että enttien on noustava näiden kotimetsää tuhoavaa Sarumania vastaan. Lopulta entit hyökkäävät Rautapihaan tuhoten Sarumanin laitokset.

Parempi maailma

Englantiin muuttaneen perheen talous oli tiukilla, ja vielä tiukemmaksi se muuttui vuonna 1900, kun Mabel Tolkien kääntyi katolisuuteen. Sekä hänen oma sukunsa että hänen edesmenneen miehensä suku vastustivat kääntymystä, ja perhettä taloudellisesti tukenut lanko Walter Incledon lopetti rahan lähettämisen.

Onneksi tuleva kirjailija sai vuonna 1902 vapaaoppilaspaikan Birminghamin keskustassa sijaitsevasta koulusta, ja koulumaksujen päättyminen kevensi taloudellista taakkaa. Perhe myös muutti Sareholsta Birminghamiin, joten J. R. R. Tolkienin luontosuhteeseen syvällisesti vaikuttanut aika lapsuuden paratiisissa jäi lopulta lyhyeksi.

Tolkienin veljesten elämä nyrjähti sijoiltaan vuonna 1904, kun heidän äitinsä sairastui diabetekseen. Se oli tuolloin parantumaton sairaus, jolle ei ollut hoitokeinoa. Mabel Tolkien kuoli vielä samana vuonna ja nimesi poikiensa huoltajaksi isä Francisin, katolisen papin.

Isä Francis asui pappisyhteisössä, joten pojat eivät voineet asua tämän luona, mutta onneksi löytyi sukulaistäti, Beatrice Suffield, jonka luokse he saattoivat asettua. Kristinusko oli vahvasti läsnä, sillä John ja Hilary aloittivat päivänsä aamumessulla, minkä jälkeen oli ohjelmassa aamiainen pappien kanssa. Sitten kouluun.

Koulussa John Ronald Reuel kiinnostui kielistä ja perusti ystäviensä kanssa kerhon, joka kokoontui keskustelemaan ja juomaan teetä. Tea Club and Barrowian Societyn jäsenet jakoivat näkemyksen, jonka mukaan heidän tulisi käyttää lahjojaan paremman maailman eteen. Heidän tavoitteenaan oli kauneuden ja korkean moraalin kunnioituksen lisääminen, Tolkienilla myös katolilaisuuden korostaminen.

– Menetetyn maailman arvostus on Tolkienilla vahva. Kaiken haipuminen ja häviäminen ovat toistuvia teemoja, ja eräs Silmarillionin pääteemoista on maailman turmeltuminen. Tolkien myös kritisoi modernin maailman turhuuksia kuten vaikkapa jääkaappia, sähkövaloja ja autoja, Korpua kertoo.

Tolkien ei kuitenkaan ollut pelkästään vanhaan takertuva nostalgikko vaan suhtautui asioihin huumorilla.

– Hän osti itselleen lopulta myös auton mutta luopui siitä, kun huomasi, ettei ikinä oppisi ajamaan sillä.

 

 

Ratkaiseva matka

Jälleen oli edessä muutto. Veljekset eivät pitäneet Beatrice-tädin luona asumisesta, ja niin isä Francis järjesti heidät täysihoitolaan. Siellä Ronald tapasi Edith Brattin, joka oli myös orpo. He ensin ystävystyivät ja lopulta rakastuivat.

 

Isä Francis ei katsonut nuorten romanssia hyvällä.

 

Taivaanrannassa oli kuitenkin synkkiä pilviä, sillä isä Francis ei katsonut nuorten romanssia hyvällä, ja Tolkienin oli muutettava pois täysihoitolasta. Hän päätti pitää kiinni Edithistä ja odottaa neljä pitkää vuotta. Lopulta pari kihlautui, kun Tolkien saavutti täyden 21 vuoden iän tammikuussa 1913.

Odotusvuosiensa aikana, vuonna 1911 Tolkien pääsi Oxfordin yliopistoon opiskelemaan klassisia kieliä. Juuri ennen opiskelujen aloittamista, kesällä 1911, Tolkienin veljekset matkustivat tätinsä Jane Neaven ja tämän ystävien kanssa Sveitsiin vaelluslomalle.

Myöhemmin, vuonna 1967 pojalleen Michaelille lähettämässään kirjeessä Tolkien kertoi, että Bilbon ja kääpiöiden matka Rivendellistä Sumuvuorten toiselle puolelle perustuu hänen seikkailuihinsa Sveitsissä. Tolkien mainitsee myös, että kirjassa kuvattu seikkailuretkueen mäenlasku perustuu Sveitsin-kokemuksiin.

Tolkieniin tekivät erityisen vaikutuksen Lauterbrunnentalin laakso, joka toimi haltiaylimysten asuinpaikkana tunnetun, kauniin Rivendellin esikuvana sekä Jungfrau- ja Silberhorn-vuoret, jotka kohoavat majesteettisina idyllisen maiseman ylle. Tolkienin tarustossa Rivendell on pahuudelta turvassa oleva idylli, jossa purot solisevat, puut kukkivat ja jota hallitsee oikeamielinen puolihaltia Elrond.

Sodan autioittama maa

Juuri aikuistunut J. R. R. Tolkien oli kerännyt sisäänsä vaikuttavat luontokokemukset niinä muutamina huolettomina lapsuusvuosina, jotka hänelle oli suotu, ja lisää aikuisuuden kynnyksellä Sveitsissä.

Vuonna 1914 syttynyt ensimmäinen maailmansota antoi näille täysin vastakkaisen kokemuksen. Ennen sodan keskelle joutumistaan Tolkien oli hoitanut opinnot loppuun ja vienyt Edithinsä vihille. Hän palveli rintamaupseerina ja otti osaa veriseen Sommen taisteluun, jonka kokonaistappiot kaikkien osapuolten kuolleina, haavoittuneina ja kadonneina olivat noin miljoona ihmistä.

Sota oli täynnä tuhoa ja teurastusta, joka tappoi kaiken: niin luonnon kuin ystävät. ”Vuoteen 1918 mennessä kaikki läheiset ystäväni yhtä lukuun ottamatta olivat kuolleet”, Tolkien kirjoitti myöhemmin eräässä kirjeessä.

Epäilemättä myös sotakokemukset vaikuttivat Tolkieniin. Ensimmäinen maailmansota oli teollisen mittakaavan sota, jossa konekiväärit, tykit, taistelukaasut ja panssarivaunut niittivät valtavaa tuhoa ja jättivät jälkeensä vain kuolleen maiseman. Sodassa Tolkien näki, että ihminen ei kerrassaan kyennyt elämään rauhassa toisten ihmisten tai luonnon kanssa.

 

Hyvää ja kaunista

Tolkienin tuotannossa jonkinlaista puhdasta luontosuhdetta edustavat haltiat, jotka ovat kuolemattomia ja elävät harmoniassa luonnon kanssa. Haltiat ovat vastapaino ihmisen taipumuksille hamuta lisää valtaa ja materiaa sekä näitä tavoitellessaan tuhota luontoa.

Taru sormusten herrasta -romaanissa kuvataan Lothlórienin ihmeellistä metsää, jossa haltiat asuvat puissa ja luonto hehkuu. Metsän nimi Lothlórien tai lyhyemmin Lórien viittaa unelmien maahan tai unelmamaahan, ja se on jonkinlainen palanen kadotettua paratiisia keskellä maailmaa, joka taistelee Sauronin ja Sarumanin edustamaa pahuutta vastaan.

– Haltiat ovat luonnollisempia, ne eivät ole yliluonnollisia vaan elävät sopusoinnussa luonnon kanssa eri tavalla kuin ihmiset, kertoo Jyrki Korpua.

 

Taustalla pilkistää Tolkienin oma vakaumus.

 

Tolkienin mytologiassa maailman on luonut Eru Ilúvatar, ja haltiat ovat mukana luomisen soitossa, he ovat yhtä maailman kanssa.

– Ihmiset puolestaan ovat lähempänä Melkoria, Tolkienin maailman pahaa henkeä, Korpua valaisee.

Taustalla pilkistää Tolkienin oma vakaumus. Hän oli perinyt äitinsä katolisen uskon, joka heijastui myös hänen luomansa maailman mytologiaan. Tolkienilla luontosuhde ja usko kietoutuivat yhteen siten, että Luojan luoma oli luonnollista, kaunista ja hyvää, langennut ihminen puolestaan on eräänlainen tuhovoima, joka häiritsee luomistyötä.

Ylistys luomistyölle

Sodasta selvittyään Tolkien rakensi uransa yliopistomaailmassa asettuen vuonna 1925 Oxfordin yliopiston muinais- ja keskiajan englannin professoriksi, jossa virassa hän toimi vuoteen 1959 asti.

Hobitti julkaistiin vuonna 1937 ja Taru sormusten herrasta vuosina 1954–1955.  Tolkien kuoli vuonna 1973, ja hänen pääteoksenaan pitämä Silmarillion julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1977. Sen toimitti julkaisukuntoon hänen poikansa Christopher Tolkien.

Niin Hobitissa kuin Taru sormusten herrasta -romaanissakin maailmaa tarkastellaan pääosin hobittien näkökulmasta. Ylväät ja ylimaalliset haltiat ja vallanhaluiset ihmiset poikkeavat selvästi näistä maanläheisistä olennoista, joiden luontosuhde on mutkaton. Kirjan esipuheessa hobitteja kuvaillaan seuraavasti:

”Ravinnon kasvattaminen ja syöminen vei suurimman osan asukkaiden ajasta. Muissa asioissa he olivat yleensä suurpiirteisiä, eivät ahneita vaan kohtuullisia ja tyytyväisiä, niin että maatilat, verstaat ja pienet liikkeet pyrkivät pysymään samanlaisina sukupolvesta toiseen.” (Taru sormusten herrasta – Sormuksen ritarit, WSOY 2023, suom. Kersti Juva)

Lainauksessa sanotaan olennainen: hobitit eivät ole ahneita vaan elävät tyytyväisinä rauhassa ja nautiskellen.

Tolkienin suosituin teos Taru sormusten herrasta on ennen kaikkea hieno tarina, ja se on Ylen keväällä 2024 tekemän kyselyn mukaan myös suomalaisten suosikkikirja. Vuonna 2023 teoksesta ilmestyi juhlalaitos, jonka käännös on alkuperäiskääntäjä Kersti Juvan tarkistama. Myyttisen hyvän ja pahan taistelun lisäksi siihen on kirjoitettu sisälle myös voimakas kannanotto luonnon puolesta. Ja samalla ylistys Luojan luomistyön kauneudelle.

– Myös Tolkienin kirjeissä tulee jatkuvasti esiin, että maailma havainnollistaa Jumalan luomistyön kauneutta, ja sen vuoksi luontoa pitää arvostaa, Korpua tiivistää.

 

Suomen ystävä

J. R. R. Tolkien oli Suomen ystävä, vaikkei täällä ikinä käynytkään. Suomen kieli vaikutti hänen luomaansa haltiakieleen, quenyaan. Tolkien tunsi myös Kalevalan ja kirjoitti vuosina 1914–1915 Kullervon tarinan, oman versionsa Suomen kansalliseepoksessa esiintyvästä traagisen orvon tarinasta. Teos julkaistiin vuonna 2015.

– Tolkien harmitteli sitä, ettei päässyt koskaan Suomessa  vierailemaan, Jyrki Korpua kertoo.

Kirjailija piti pohjoisen luonnosta.

– Hän arvosti villiä ja vapaata pohjoista myyttiä, jossa eivät näkyneet eteläisen Euroopan klassisten tarinoiden vaikutukset. Sama näkyy myös luonnossa. Pohjoisen luonto oli villiä ja vapaata verrattuna teollistuneeseen Englantiin. Se oli lähempänä Jumalan luomaa alkuperäistä maailmaa. Tolkienin sympatia oli aina villimmän ja vapaamman puolella.