KIRJOITTAJA

Riitta-Sisko Keinonen

KUVAT

Kari Sunnari / TTT

Jaa artikkeli

Kulttuuri | 09.02.2024 | 3/2024

”Ihmiset pööpöilevät puutarhassa viattomina ja tietämättöminä siitä, että Saatana katsoo heitä” – John Miltonin runoelmasta tehty näytelmä Kadotettu paratiisi tuo pahuuden teatteriin

Ohjaaja Janne Pellinen on työryhmänsä kanssa tarttunut ihmisyyden alkumyyttiin ja keskiaikaiseen raamatulliseen runoelmaan syntiinlankeemuksesta. – Teatterin tehtävä on katsoa yhdessä ihmistä empaattisesti uudella tavalla ja lisätä inhimillisen viisauden määrää maailmassa. John Miltonin runoelmassa se kulminoituu Saatanan katseessa, toteaa Pellinen.

Tampereen Työväen Teatteri on tuonut näyttämölle kanadalaisen Erin Shieldsin näytelmän Kadotettu paratiisi, jonka hän on kirjoittanut englantilaisen runoilijan ja liberaalifilosofin John Miltonin (1608–1674) raamatullisen runoelman perusteella.

Näytelmän ohjaaja Janne Pellinen valmistui juristiksi vuosituhannen vaihteessa ja työskenteli lakiasioiden parissa ennen kuin 33-vuotiaana aloitti ohjauksen opinnot teatterikorkeakoulussa. Hän huomasi teatterikoulussa opiskellessaan palaavansa juridiikasta tuttuihin isoihin teemoihin, oikeudenmukaisuuden ja moraalin pohdiskeluun.

– Näyttämö on paikka, joka käsittelee aina kysymystä hyvästä ja pahasta. Sitä keitä me olemme ja mitä on ihmisenä oleminen. Tämä liittyy jo teatterin koollekutsuvaan luonteeseen: siellä istutaan yhdessä katsomossa, katsotaan ihmistä. Lisäksi ajattelen, että me kannamme kehoissamme syviä kulttuurisia ja moraalisia rakenteita siitä jatkumosta, jonka osia olemme.

Aatami (Verneri Lilja) ja Eeva (Pihla Pohjolainen) Paratiisin rauhassa. – Ihminen ei koskaan muutu, aina ihan samanlainen tonttu, sanoo ohjaaja Janne Pellinen.

Miten näyttämöllä voidaan esittää absoluuttinen pahuus?

Myyttiset ja isot tarinat ovat aina kiehtoneet ”vanhaksi sieluksi” tunnustautuvaa Pellistä. Kadotetun paratiisin lähtökohdaksi hän otti työryhmänsä kanssa ihmisyyden tarkan havainnoinnin ja sen tutkimisen, minkälaisella katseella me haluamme ihmistä katsoa.

– Ihmiset pööpöilevät puutarhassa viattomina ja tietämättöminä siitä, että Saatana katsoo heitä.

Saatanan roolin tekevä Riikka Papunen on miettinyt paljon hahmonsa psykologiaa ja hahmon kaarta.

– On iso kysymys, miten tuoda näyttämölle absoluuttinen pahuus. Tulimme Riikan kanssa yhdessä siihen tulokseen, että hahmon täytyy olla helposti lähestyttävä, jotta yleisö haluaa kuunnella tätä. Esityksen edetessä Saatanan kanssa onkin sitten vaikeampi olla samaa mieltä, Pellinen kertoo.

 

Teatterissa ei minusta taiteilijana pitäisi olla kiellettyjä aiheita. Uskonto ja siihen liittyvät tarinat ja myytit on yksi aihepiiri muiden joukossa.
– Janne Pellinen

 

Pellinen vertaa Saatanan ja Kristuksen suhdetta Kainin ja Aabelin tarinaan. Jumala loi Pojan, joka herätti hänen enkelissään Luciferissa kateutta ja mustasukkaisuutta. Kateus johti kapinaan, jonka Lucifer joukkoineen hävisi ja tuli karkotetuksi pois Jumalan luota. Luciferista tuli Saatana, joka rakensi itselleen valtakunnan, Helvetin, ja kostoksi Jumalalle päätti tuhota tämän rakastamat ihmiset.

Saatanan pahuudessa on kuitenkin rakoja, joita Pellinen pitää koko näytelmän tärkeimpänä aineksena.

– Miltonin tematiikka ja psykologia on hienosti rakennettu: kun Saatana näkee ihmiset ensimmäistä kertaa, hän heltyy heidän viattomuutensa ja kauneutensa edessä ja tuntee sääliä. Vaikka kuinka olisi paha tahto, tuossa katseessa on jotain koskettavaa. Onko pahuus annettu rooli valmiissa kuviossa vai tietoinen kaiken muuttava valinta?

– Olen aina ollut vanha sielu, minua kiinnostavat klassiset teemat, isot tarinat ja myytit sekä mitä ne kertovat meistä, sanoo Janne Pellinen.

Suututtiko esitys?

Yllättävä havainto teatterintekijälle oli, että uskontoon liittyvä teema herätti arveluja ihmisten suhtautumisesta: loukkaantuuko joku, tuleeko yleisö? Onko uskonto sellainen aihe, joka karkottaa jotkut katsojat pois?

– Olen itse kristitty, enkä koe esityksessä olevan mitään loukkaavaa tai vieraannuttavaa. Saatana on toki latautunut hahmo, enkä pidä mitenkään itsestäänselvyytenä tai kevyenä asiana antaa pahuudelle ääntä näyttämöllä. Mutta esitys on tarkasti mietitty ja antaa varmasti ajattelemisen aihetta, Pellinen sanoo.

– Teatterissa ei minusta taiteilijana pitäisi olla kiellettyjä aiheita. Uskonto ja siihen liittyvät tarinat ja myytit on yksi aihepiiri muiden joukossa. Se on keskeinen osa kulttuuriamme ja syvästi juurtunut tapaamme nähdä maailmaa. Tässä näytelmässä ajattelen, että olemme kiinni ihmisen alkumyytissä, ja vieläpä todella älykkään ja komediallisen tekstin kautta. Itse ajattelen tekijänä, että teatterin pitää olla viihdyttävää ja hauskaa. Huumori on tie syvempiin tunteisiin, jotka ovat minulle tärkeintä teatterissa tarkkojen maailmankuvallisten havaintojen lisäksi.

Parempi hallita helvetissä kuin palvella taivaassa, tuumii Saatana John Miltonin kuuluisan Kadotettu paratiisi -runoelman kuuluisimmassa repliikissä. ”Pää Hornan ennemmin kuin orja Taivaan!”

 

Mitä Aatami ja Eeva sanoisivat nyt?

Mitä ohjaaja haluaisi sanoa Aatamille ja Eevalle, jotka silmät teevadin kokoisina suuntaavat maailmaan Paratiisin kadotessa heidän selkiensä taakse?

– En tiedä, kehottaisinko Aatamia ja Eevaa selaamaan uutisia. Näinä päivinä niitä seuratessa monesti tuntuu, että ihmiskunnan tila on lohduton. En voi sivuuttaa tätä. Mutta silti haluaisin tarjota toivoa. Toivoa on. Toivo on parasta ihmisessä, Janne Pellinen sanoo.

Käsiohjelmaan Pellinen on kirjoittanut: Kun omena on syöty, Aatami ja Eeva karkotetaan pois paratiisista. Jäljelle jää ikuinen kaipuu paikkaan, jota ei enää saa takaisin. — Paratiisia ei enää ole, mutta aina voi katsoa ihmistä ihmetellen ja heltynein sydämin.


Vapaamielinen puritaani

John Milton omisti suuren osan kirjailijanurastaan puritaaniaatteen edistämiselle ja arvosteli jäykkänä pitämäänsä Englannin kirkkoa. Väsymättömänä yksilönvapauden puolustajana hän vaati kirjoituksissaan myös avioeron laillistamista, yliopistokoulutuksen uudistamista sekä sanan- ja painovapautta. Hän myös työskenteli Englannin sisällissodassa Oliver Cromwellin palveluksessa tasavallan puolesta. Kaarle II:n palattua valtaan Milton vältti kuolemantuomion, mutta menetti omaisuutensa – ja terveytensä. Kirjailija sairasti glaukoomaa ja oli täysin sokea sanellessaan pääteoksensa vuosien 1658 ja 1663 välillä.

Milton teki eron tyrannian ja oikeudenmukaisen vallan välillä. Hän kapinoi kuningasta vastaan ja käytti tasavaltalaista retoriikkaa, mutta väitti, että koska Jumala on oikeudenmukainen hallitsija, Saatanan kapina oli väärin.

Runoilija kertoi suurtyönsä vaikuttimena olleen sen osoittaminen, että Jumalan teoilla ihmistä kohtaan oli oikeutus. Vaikka Jumala on kaikkivoipa ja kaikkitietävä, Ihmisellä on vapaa tahto, jonka vuoksi hän on vastuussa karkotuksestaan.

Hyvä lukija

Kiinnostuitko? Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Saat kaiken tämän:

* Samat sisällöt kuin printtilehdessä + vain verkossa julkaistavat jutut
* Printtilehden näköislehden
* Artikkelit ääneen luettuina
* Sanan arkiston

Sana tekee tärkeää ja merkityksellistä journalismia. Se on mahdollista ainoastaan tilausmaksujen avulla. Meidän ajassamme Sanan merkitys ainoastaan kasvaa.

Sinä voit osaltasi mahdollistaa laadukkaan kristillisen journalismin myös tulevaisuudessa.

Tilaa Sana.

Ilkka Enkenberg

Ilkka Enkenberg

Päätoimittaja

Jaa artikkeli