Ella Kanninen: Hymy tekee päivästä kepeämmän

Elämänilo, positiivisuus ja optimistisuus eivät ole kadonneet minusta koskaan, vaikka asiani eivät ole olleet aina hyvin. Mottoni on, että kaikki järjestyy – ja niin se tuppaa järjestymäänkin, kommentoi Ella Kanninen ilahtuneena itsestään esitetystä luonnehdinnasta.

Hän arvelee myönteisen suhtautumisensa elämään syntyneen lapsuudenkodissa, vaikka vanhemmat erosivat tytön ollessa yhdeksänvuotias. Isä jäi asumaan lähettyville Nummelaan ja tapasi tytärtään säännöllisesti.

Ympärillä oli viisaita, lämpimiä ja kannustavia ihmisiä, sedät, tädit ja isovanhemmat. Myös äidin sukulaiset pohjoisessa ottivat aina Ellan iloisesti vastaan. He kaikki auttoivat valamaan tyttöön tulevaisuudenuskoa, joka on kantanut näihin päiviin.

– Lapsena sain tuntea, että olen tervetullut toisten seuraan – ja koko tähän elämään. Äiti ei tehnyt sen kummempia vippaskonsteja, vaan seisoi aina takanani ja rohkaisi.

Nummela oli turvallinen kasvuympäristö.

– Olisinko kasvanut muualla näin uteliaaksi, ennakkoluulottomaksi ja suvaitsevaiseksi?

Kupliva ilo kohtaamisista

TV1:n Puoli seitsemän -ohjelmaa päätyökseen vetävä vapaa toimittaja ja juontaja on kiertänyt paljon maailmaa, muun muassa matkailuohjelmien tekijänä Suomen ja Italian televisioihin.

Ella on ollut yli 20 vuotta yksissä italialaisen avaruusinsinöörin Valerion kanssa. Perheen kaksi kotia sijaitsevat Vantaalla ja Toscanassa.

Saapasmaan kulttuurista tuttu elämän keveys näyttää tarttuneen herkästi hymyilevään ja nauravaan naiseen.

– Meitä suomalaisia pidetään totisina torvensoittajina, joita emme kuitenkaan ole, mutta Italiassa näytetään herkemmin tunteita ja hymyillään. Toscanan kuplassani ilmapiiri on positiivinen.

Italialainen tapa hymyillä paljon ei ole pinnallista esittämistä, vaan se kuuluu luontevasti toisten kohtaamiseen.

– Askel tulee heti vähän kevyemmäksi ystävällisessä ilmapiirissä. Hymy tekee koko päivästä kepeämmän.

Sattumalta kohdattujen ihmisten kanssa saatetaan käydä pitkiä ja polveilevia keskusteluja, vaikkapa torilla ostosten lomassa.

– Minulle tulee aina hyvä mieli ja sydämessä läikähtää spontaanisti, kun toisesta ollaan aidosti kiinnostuneita sen ohikiitävän hetken. Se tuottaa kuplivaa iloa.

Kosmopoliitin rauhallisuus on lisääntynyt elämänkokemuksen myötä. Ella kokee olevansa kaikenlaisissa paikoissa kuin kotonaan. Ihmisten tarinat kiinnostavat, ja niistä voi ammentaa viisautta.

– En pelkää kohdata ketään, presidentistä lähtien. Minun ei tarvitse yrittää olla mitään suurempaa muttei myöskään pienempää kuin mitä olen. Ehkä siitä syntyy se rauhallisuuden illuusio.

Ella Kanninen nauttii siitä, että elämässä on vauhtia. – Minulla on kaksi kotimaata, joista ammennan. Olen saanut paljon hyviä asioita Italiasta, jossa perheemme viettää lomat. Suomi antaa perusturvaa. Täällä elämäni on hyvin työ- ja urakeskeistä.

Lapsille tilaa loistaa

Jos perheen 12- ja 15-vuotiailta, varsin vilkastemperamenttisilta pojilta kysytään, äiti ei todellakaan ole viisauden, rauhallisuuden ja kärsivällisyyden perikuva. Kotona tunteet räiskyvät ja ääntä riittää.

Jälkikasvu kiihtyy nopeasti nollasta sataan. Toisinaan käydään kovia keskusteluja kotiintuloajoista ja läksyjen luvusta.

– Meidän perheessämme ikävät asiat sanotaan ääneen, jos joku ottaa pattiin. Joskus poika poistuu ovet paukkuen tai minä poistun – ja asetun samalle tasolle kuin teinit.

Italiassa lapset ovat hyvin näkyviä ja kuuluvia esimerkiksi ravintolan illallispöydässä, mikä ei tarkoita huonon käytöksen hyväksymistä. Lapsiin suhtaudutaan kuin suurina ihmeinä.

– Lapsille annetaan tilaa loistaa. Se vahvistaa itsetuntoa ja omaa arvoa, mistä kumpuaa turvallisuus ja luottamus elämään: olen pidetty ja arvostettu jo pelkän olemassaoloni takia.

Perheenäiti opettaa lapsilleen rehellisyyttä.

– Jos olet tehnyt väärin tai törttöillyt, se pitää kohdata eikä yrittää luistella tilanteesta ulos tai laittaa syytä toisen harteille. Vastuu omista teoista on kannettava.

Yhteisöllisyyttä pojat ovat imeneet itseensä Italiassa, jossa toiset ihmiset otetaan hyvin huomioon. Ellakin on oppinut toisessa kotimaassaan konkreettisia välittämisen tekoja ja muiden huomioimista. Hänelle tuottaa hyvää mieltä se, ettei ohita kanssaihmisiä.

– Olin ennen itsekkäämpi ja tuijotin omaa napaani. Italiassa on pakko oppia olemaan spontaanisti läsnä tuntemattomillekin ihmisille. Jos siellä sattuu jotain ikävää, ihmisten pyyteetön ja välitön läsnäolo tuntuu hyvältä.

Lempeyttä ja itsekuria

Terveyden ja hyvinvoinnin kokonaisvaltainen vaaliminen on Ellalle erittäin tärkeää. Hän pyrkii tasapainon löytämiseen ja kohtuullisuuteen kaikessa.

Oletko nyt elämäsi kukoistuksessa?

– Kun täytin 30, koin olevani elämäni kunnossa. Se tuntui mahtavalta iältä. 40-vuotisjuhlia vietin Toscanassa. Silloinkin ajattelin, ettei hullumpi ikä tämäkään.

Parin vuoden kuluttua Ella Kanninen täyttää 50 vuotta. Oman kunnon säilyttämiseksi ja ”kuosissa pysymiseksi” on tehtävä enemmän töitä kuin ennen.

Keho ja mieli väsyvät aiempaa helpommin, elleivät liikunnan ja ravinnon määrä ja laatu ole kohdallaan. Syömisen täytyy olla säännöllistä ja mietittyä.

Aviomies Valerio on tarkka perheen yhteisistä, säännöllisistä ruokailuajoista. Ruokavalion perustana ovat Välimeren keittiön öljyt, kasvikset ja kalat.

– Tämän ikäisen vinkkelistä terveelliset ruoka-ainekset kiinnostavat minua entistä enemmän.

Toscanassa Ella emännöi turistiryhmiä, jotka nauttivat italialaisen keittiön antimista. Vieraat ihmettelevät usein, miten kukaan saattaa pysyä hoikkana herkkujen äärellä.

– Annoskokoa ei pidä liioitella, hän painottaa paaston aikaan sopivasti.

Viittäkymmentä lähestyessä ylensyönti ja liiallinen herkuttelu kostautuvat.

– Onneksi minulla on aika hyvä itsekuri. Ruokailuun liittyviä suuria elämän nautintoja ei saa kuitenkaan unohtaa. Yritän olla itselleni lempeä. Syön kaikkea ja juon silloin tällöin vähän viiniä.

Työ vaatii vahvan vastapainon

Fyysistä kuntoaan Ella Kanninen hoitaa ratsastamalla kerran pari viikossa ja käymällä iltaisin kävelemässä.

– Inhoan kuntosalia ja sisätiloissa treenaamista, mutta tarvitsisin lisää lihasvoimaa ja -kuntoa, vaikka sitten personal trainerin avulla.

Kesäisin hän ui luonnonvesissä, ja käy talvella avannossa, vaikkei pidä kylmästä.

– Avantouinti on hullun hommaa, mutta siitä on suurta hyötyä unenlaadun ja kylmän kestämisen kannalta.

Viime syksynä toimittajalla ja juontajalla oli niin iso työsuma, että hän huomasi olevansa tosi väsynyt ja unohtelevansa asioita. Hän päätti tehdä tänä keväänä vähemmän töitä.

– Jo pelkästään se päätös vapautti paljon hyvää energiaa. Heittäydyn aina helposti uusiin mielenkiintoisiin tehtäviin, mutta mieltä on myös nollattava ja pidettävä selkeässä kurssissa.

Ella pyrkii siihen, ettei toisi töitä kotiin. Ulkoilu, kirjojen lukeminen ja ratsastus auttavat kääntämään työvaihteen vapaa-ajalle ja olemaan ajattelematta työasioita. Näin mieli pysyy tasapainossa.

Kiireen keskellä hän yrittää olla syyllistämättä itseään tekemättä olevista asioista.

– Joku ystävä on joskus pahoittanut mielensä, ellen ole ehtinyt tavata. Joskus vähän erkaannumme ja sitten taas löydämme toisemme uudestaan. Ystävyyssuhteetkin ovat evoluutiossa.

Italiassa moni uskonnotonkin tekee vapaaehtoistyötä kirkon hyväntekeväisyysjärjestöissä. – Olen huolissani siitä, miten meillä unohdetaan esimerkiksi yksinäiset vanhukset. Suomalaiset katsovat joskus toistensa ohi, vaikka me olemme täällä toisiamme varten.

Luonteva suhde uskontoon

Myös Ellan hengellinen elämä ja usko korkeampaan voimaan on koko ajan evoluutiossa. Hän hahmottaa Jumalan suojana tai suojelijana.

– Täpärissä ”läheltä piti” -tilanteissa yritän muistaa kiittää, että selvisin tästäkin. Ja jos minulle tulee tiukka paikka, heitän toiveen tuonne jonnekin. Saatan ristiä käteni ja pyytää, että asiat lutviutuisivat.

Pyhimmät hetkensä hän on kokenut Toscanassa luonnon ollessa kauneimmillaan. Niihin upeisiin kokemuksiin liittyy rauha ja ilo: saan olla osa tätä kaikkea!

– Kun näen taivaan leimuavan oranssin, punaisen ja violetin sävyissä, tiedostan olevani pikkutekijä jonkin suuremman edessä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin huomaan olevani kiitollinen siitä, että saan talsia täällä.

”Tavallisella tapakristityllä” on kirkosta hyviä kokemuksia ja luottavainen suhde instituutioon. Hän arvostaa kirkon tärkeää työtä.

Rippileiri oli aikanaan käänteentekevä ja hauska kokemus. Ilmapiiri oli rento ja hyväksyvä, ja vaikeistakin asioista sai kysyä.

– En ollut erityisen syvällinen ja pohdiskeleva, mutta minulla oli paljon mieltä askarruttavia kysymyksiä olemassaolon merkityksestä.

Ella ja Valerio vihittiin Helsingissä vuonna 2006. Ekumeeninen tilaisuus oli katolisessa katedraalissa. Mukana oli myös italialainen pappi.

Italiassa uskonto sävyttää monen ihmisen arkea, eikä aiheesta keskusteleminen ole tabu. Illallisseurueessa saatetaan puhua hyvinkin syvällisesti uskon merkityksestä.

– Italialaisille uskonto on luonteva osa elämää, ja toivoisin että se oli sellaista Suomessakin. En ole harkinnut katolilaiseksi kääntymistä, sillä luterilaisuus on minulle läheisempi.

Perheen pojat on kastettu luterilaisiksi. Koruton luterilaisuus sopii Ellan mielestä Suomen ilmastoon.

Pyhiinvaellus on trendikästä

Ella Kanninen juonsi taannoin sielukkaaseen ja säteilevään tyyliinsä pyhiinvaellusseminaarin, jossa oli kirkon edustajia piispa Mari Leppäsestä lähtien.

Italiassa hän on vetänyt suomalaisryhmien kävelyretkiä, jotka ovat ”tietynlaista pyhiinvaellusta itse kullekin”. Ihmisen fyysisen ja henkisen todellisuuden yhdistävä vaellus on kokeneen matkanjohtajan mukaan hyvin henkilökohtainen kokemus.

Yksi vaeltaa läheisensä muistoa kunnioittaen, toinen etsii vastausta johonkin kysymykseen. Kolmannelle kyseessä on hieno tapa rauhoittaa omaa mieltä ja nauttia maisemista.

– Ryhmäpyhiinvaelluksissa liike yhdistyy joukon voimaan. Me tarvitsemme monesti toisia ihmisiä oman sisäisen äänemme kuulemiseen ja vastausten löytämiseen. Luulen, että pyhiinvaellus on tulevaisuuden trendi.

Arkinenkin kävely voi olla omanlaisensa pyhiinvaellus. Sydämenlyönnit ja monet asiat mielessä tasaantuvat.

– Kun kävelen kaduilla tai metsissä, se on myös sisäänpäin kääntymistä, ehkä jotain pyhää kohti vaeltamista. Ongelmat saattavat löytää ratkaisun.

Kävelyn hyödyt ulottuvat perhe-elämään.

– Kun riitelen tai kiistelen mieheni kanssa, lähden usein ulos vetämään henkeä. Kävelen harmituksen pois ja palaan kotiin paljon iloisempana, Ella vinkkaa.

Askelmerkit on annettu

Ella tuntee edenneensä elämänvaelluksellaan siihen suuntaan, joka hänelle on tarkoitettu.

– Uskon vahvasti, että eteeni on laitettu askelmerkit tietylle polulle, ja olen oikealla tiellä. Polku, jota seuraan, on valaistu. Minulla on valo, fikkari, joka näyttää tietä eteenpäin. Tätä on uskoni arjessa.

Toisinaan ihminen tekee vääriä valintoja. Jos hän yrittää pyristellä omaa tietään vastaan, tuloksena on tiedostamatonta ahdistusta, surua tai tyytymättömyyttä.

– Saatan välillä harhailla polulta, mutta minua tuupataan taas takaisin oikealle tielle.

Ella tuntee, että häntä kuunnellaan etenkin silloin, kun hänellä on vaikeaa.

– Iltalenkillä saatan lähettää sanattoman pyynnön ylöspäin, ja usein siihen vastataan. Koen selvästi, etten ole yksin taapertamassa tässä maailmassa.

Aika ajoin tapahtuva vuoropuhelu ylöspäin antaa lohtua ja turvaa. Tuo näkymätön todellisuus – ympärillämme oleva hyvä – saattaa tehdä itsensä tiettäväksi vaikkapa jonkun ihmisen kohtaamisessa ja tämän kohdalleen osuvissa sanoissa.

– Tiellemme asetetaan oikeanlaisia ihmisiä, jotka antavat vaikeilla hetkillä vastauksia, vaikkeivat edes tiedä olevansa vastaajan asemassa, uskoo Ella Kanninen.