KIRJOITTAJA

Ilkka Enkenberg

KUVAT

Jani Laukkanen

Jaa artikkeli

Ihmisten tarinat | 05.05.2025 | 8 / 2025

Elämäni sanat | Jyrki 69 fanittaa paavia ja Amerikkaa – ”Kun joku sanoo sinulle ’Jesus loves you, man’, se vetää hiljaiseksi”

Jyrki 69:n eli Jyrki Linnankiven elämän sanoihin kuuluu Raamatun ja paavin lisäksi Elvis.  – Musiikillinen lähtökohtani on gospelissa ja Elviksessä. Kaikki näyttää nyt ihan päivänselvältä, hän sanoo viitaten omaan musiikkiuraansa ja teologian opintoihinsa.

69 Eyes -yhtyeen karismaattinen keulahahmo Jyrki 69, oikealta nimeltään Jyrki Linnankivi, on paitsi pitkän linjan rockmuusikko myös sarjakuvataiteilija, teologian opiskelija ja paavin fani. Elämäni sanat -sarjassa hän kertoo elämästään valitsemiensa sanojen kautta.

– Ne, jotka eivät tiedä, voivat mieltää meidät aika synkäksikin bändiksi, Linnankivi sanoo.

– Bändillä on tosi rock’n’roll-, sarjakuvamainen imago, jossa on tilkka kauhua ja Hollywood-glamouria.

 

 

Yhtyeen sanoitukset tekevä Linnankivi kertoo, että goottiyhtyeen sanoituksissa on aina läsnä myös toivo. Hänet yllätti vastikään Roomassa tapaamansa italialaistoimittaja, joka oli erikoistunut Vatikaanin seuraamiseen. Linnankivi tapasi toimittajan opinnäytetyöhönsä liittyen, mutta tämä oli ottanut selvää hänen taustastaan ja totesi ykskantaan Linnankivelle, että ”pidän yhtyeestänne, se on kristitty rock-yhtye”.

1980-luvun lopulla perustettua 69 Eyesiä ei ole perinteisesti mielletty gospeliksi.

– Nyt se on itsekin uskottava, naurahtaa Linnankivi viitaten kristillisten teemojen käsittelyyn sanoituksissaan.

 

Jyrki Linnankivi, taiteilijanimeltään Jyrki 69, on 69 Eyes yhtyeen laulaja ja johtohahmo, joka myös tekee kappaleiden sanoitukset.

Taide

Jyrki 69:n sielulle taide on ruokaa, joka ulottuu sarjakuvista barokkikonsertteihin ja kirkkotaiteesta performansseihin.

– Jos joskus on mahdollisuus kokea sellaista taidetta, joka on itselle vierasta, esimerkiksi tanssitaide tai performanssi, tajuaa, että juuri tätä olen kaivannut.

Linnakivi kertoo olleensa aina moniruokainen taiteen suhteen. Viimeisimpänä kokemuksenaan hän mainitsee barokkikonsertin, joka teki suuren vaikutuksen.

– Taide on minulle hapen kaltainen välttämättömyys.

Erityisen vaikutuksen Linnankiveen tekivät Assisissa sijaitsevan Pyhän Fransiskuksen Basilikan freskot, jotka kuvaavat Franciscus Assisilaisen elämää.

Vaikka klassinen taide on Linnankivelle tärkeää, hän korostaa myös itsensä altistamista uudelle, sellaisellekin, joka närkästyttää tai jota ei ymmärrä.

– Meillä on kaikki aistit käytettävissä, taiteella voi sohia niitä kaikkia.

 

 

 

Arvostuksen juuret juontavat lapsuuteen, sillä äidin viisas kasvatusmetodi oli antaa levottomalle pojalle värikynät ja paperia. Näin levottomuus kanavoitui luovuuteen.

–Olin vilkas lapsi, ja kun sain piirtää, rauhoituin.

Toinen rauhoittumiskeino itseään ylivilkkaaksi tituleeraavalle Linnankivelle olivat sarjakuvat. Lukemistoihin kuuluivat ainakin Aku Ankka, Retu ja Nakke.

– Kun kasvoin vanhemmaksi tuli Tarzan, joka oli idolini.

Linnankivi piirsi sarjakuvia myös itse, ja 1980-luvun alussa hän sai julkaistua niitä pienlehdissä.

– Haaveilin rock’n’roll-elämästä Helsingissä, ja rupesin piirtämään rock’n’roll-sarjakuvaa, joka sitten julkaistiin.

Hän kertoo, että visuaalinen ilmaisu kulki rinnalla silloinkin, kun 69 Eyes sai alkunsa.

– Loppujen lopuksi sarjakuvan ilmaisu siirtyi suoraan 69 Eyes -yhtyeeseen.

Bändi on siten oikeastaan henkiin herännyt sarjakuvayhtye.

 

– Kun joku sanoo sinulle ”Jesus loves you, man”, se vetää hiljaiseksi, Jyrki Linnankivi sanoo.

 

Rooma

Rooma ei ole Linnankivelle vain matkakohde – ikuinen kaupunki on hänelle elävä organismi ja pyhiinvaelluskohde. Hän on vieraillut siellä nuoruudestaan lähtien, ensin goottiklubien kutsumana, myöhemmin taiteen ja hengellisyyden vetämänä.

– Roomalla on ollut minulle eri ikäisenä erilainen rooli. Aluksi se oli omanikäisten ihmisten löytämistä ja auringonlaskun jälkeen Espanjalaisilla portailla romantisointia. Nyt siellä on jotakin muuta löydettävänä.

– Kun täytin 55, ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi Rooman matkan. Hankin Rooma pyhiinvaeltajalle -kirjan ja kävin niin monta kirkkoa kuin pystyin.

Rooman taide, Vatikaani ja erityisesti San Paolo Fuori le Mura -basilika ovat tehneet häneen vaikutuksen. Basilikassa sijaitsee apostoli Paavalin hauta ja kahleet sekä ornamenttina kaikkien 266 paavin kuvat.

– Paavali kolahti, rokkari tiivistää.

Raamattu

Linnankivi kertoo olevansa hyvin kiinnostunut Raamatusta. Vaikka ei luekaan Raamattua systemaattisesti, hän sanoo imevänsä siihen liittyvää sisältöä jatkuvasti – niin teologian opinnoissa kuin elämässä ylipäätään.

Paitsi että häntä kiehtovat Raamatun vaikutteet taiteessa, erityisesti kirkkotaiteessa, hän on kiinnostunut myös Ison kirjan vaikutuksesta populaarikulttuuriin. Linnankivi mainitsee katsovansa The Chosen -televisiosarjaa, jota pitää helppona tapana lähestyä evankeliumeja.

– Kiinnostukseni Raamattuun ja erityisesti Paavalin kirjeisiin on kasvanut. Raamatusta löytyvät kaikki ne opit, jotka minulta vielä puuttuvat, hän summaa.

Ei kuitenkaan vaikuta uskottavalta, että rokkarilta puuttuisivat kaikki Raamatun opit, sillä maallisesta menestyksestä huolimatta hän vaikuttaa lähestyttävältä ja nöyrältäkin ihmiseltä.

 

Linnankivi tekee parhaillaan graduaan Paavi Franciscuksesta ja hänen medianäkyvyydestään Suomessa.

 

Paavi

– Muistan, kuinka 80-luvulla alkoi tulla suoria lähetyksiä Vatikaanista, ehkä pääsiäis- tai jouluyön messuista.

Linnankivi ei itse katsellut lähetyksiä mutta saattoi herätessään löytää äitinsä katsomasta niitä.

– Siitä on jäänyt kiinnostus, arvostus ja kunnioitus paaveja kohtaan.

Hän oli myös kadunkulmassa todistamassa, kun paavi Johannes Paavali II vieraili Suomessa vuonna 1989.

 

 

Linnankivi tekee parhaillaan graduaan paavi Franciscuksesta ja hänen medianäkyvyydestään Suomessa. Hän kertoo arvostavansa erityisesti vastikään edesmenneen Franciscuksen ympäristökeskeistä linjaa ja laajaa inhimillisyyttä.

– Löysin gradua tehdessäni Yle Areenasta vanhan uutisjutun, jossa haastatellaan paavin aamutilaisuuteen menossa olevia ihmisiä. Ranskalainen, ilmeisesti pyhiinvaellusmatkalla ollut rouva sanoi: ”Paavi on tärkeä, koska paavi edustaa Taivaan Isää.” Se on mielettömän hienosti sanottu ja lapsuuteni ja nuoruuteni seurakunta-aikojen kieltä ja ehkä sellaista kieltä, jota äitini käytti opettaessaan, että tuolla on Taivaan Isä.

Elvis

Linnankivi näki Elviksen esiintyvän televisiossa vuonna 1977. Karismaattisen esiintyjän tyyli teki nuoreen vaikutuksen, mutta Elvis kuoli vielä samana vuonna. Perheessä ei juuri kuunneltu musiikkia, mutta eräänä päivänä äidillä oli vinkki.

– Radiosta tuli puolituntinen Elviksen musiikkia, mikä oli ensimmäinen musiikillinen Elvis-kokemukseni. Se oli Elviksen gospel-puolituntinen.

Linnankivi nauhoitti ohjelman c-kasetille, ja nyt hän näkee jatkumon tuosta hetkestä nykypäivään.

– Musiikillinen lähtökohtani on gospelissa ja Elviksessä. Kaikki näyttää nyt ihan päivänselvältä, hän sanoo viitaten omaan musiikkiuraansa ja teologian opintoihinsa.

 

 

Linnankivi puhuu pilke silmäkulmassaan rock’n’rollin kirkkoisistä tai apostolisista isistä, joiden kaikkien juuret ovat gospelissa. Elviksen lisäksi hän lukee joukkoon Johnny Cashin, Jerry Lee Lewisin ja Little Richardin.

– Esimerkiksi Jerry Lee Lewis oppi soittamaan pianoa kirkossa, ja kirkko ja uskonto olivat tärkeitä elementtejä rockin alkutaipaleella. Minulla on aina oman musiikin tekemisessä ollut se ajatus, että siinä ovat ihan ne samat elementit, ei mitään uutta, päinvastoin hyvin vanhanaikaista.

Rockin pioneerit tekivät välillä maallista ja välillä uskonnollista musiikkia, eivätkä eri genrejen rajat olleet ylittämättömiä.

– Välillä se liekki nuolaisee sinua, mutta sitten voit taas mennä takaisin oikeaan valoon.

 

– Rakkautta on monenlaista, kuten vapauttakin. Rakkauden eri tasot on hyvä löytää. Pihkassa oleminen ei ole oikeaa rakkautta, vaikka se voi antaa ymmärtää, että se on. Mutta se pihka voi johtaa vielä syvempään rakkauteen, Jyrki Linnankoski sanoo.

 

Amerikka

Linnakiven lapsuudessa ja nuoruudessa amerikkalaisuus oli Suomessa muotia. Televisiosta tui amerikkalaisia sarjoja, muun muassa Onnen päivät, jotka nostivat yhdysvaltalaisen 1950-luvun kuvaston trendikkääksi.

– Se oli epätodellinen näyttämö. Onko sitä Amerikkaa edes oikeasti olemassa, jota meille esiteltiin? Linnankivi kysyy.

Yhdysvalloista peräisin ollut populaarikulttuuri läpäisi nuorisokulttuurin ja sai monet unelmoimaan amerikkalaista unelmaa.

– Kaikki asiat, jotka minua kiinnostivat, liittyivät Amerikkaan. Jotenkin sinne pitäisi päästä. Jos alkaisi soittaa englanninkielistä rockia, ja uskotella itsellesi ja muille, jotka siinä yhtyeessä ovat, pääsisikö silloin sinne?

 

 

Orkesterin perustamisesta kesti 15 vuotta, mutta sitten unelma toteutui ja 69 Eyes soitti Hollywoodin legendaarisella Whisky a Go Go -klubilla loppuunmyydyn keikan.

Unelmat ovat siis käyneet toteen, ja Linnankivi vierailee yhä säännöllisesti Yhdysvalloissa esimerkiksi musiikkihankkeisiin liittyen.

Kysyttäessä vaikuttavista paikoista Yhdysvalloissa Linnankivi mainitsee muiden muassa Gracelandin eli Elviksen kotitalon, joka sijaitsee Memphisissä. Lopulta hän nostaa suosikkipaikseen Kaliforniassa, Anaheimissa olevan Disneylandin, jolla on suuri merkitys sarjakuvien ja populaarikulttuurin ystävälle.

– Olen kertonut olevani pyhien paikkojen diggari, niin onhan Disneylandkin omalla tavallaan pyhä.

Vapaus

Jyrki Linnankiveltä on usein ulkomaisen median haastatteluissa kysytty 69 Eyes -yhtyeen sarjakuvamaisesta, amerikkalaisesta imagosta ja hänen kahdesta tutkinnostaan.

– Olen vastannut, että meidän maassamme on vapaus olla sellainen kuin haluaa.

Esimerkiksi mahdollisuus opiskella ja vieläpä ilmaiseksi, edustaa hänelle vapautta. Linnankivi on muun muassa filosofian maisteri pääaineenaan analyyttinen kemia.

 

 

– Koulupoikana en välttämättä kokenut, että olin vapaa, koska piti mennä aamulla kouluun. Nyt ajattelen, että nimenomaan sain mennä.

– Jos minun pitäisi kuvittaa vapaus, kuva olisi Easy Rider -elokuvan alkukohtaus, jossa kaksi jätkää ajaa moottoripyörillä auringonlaskuun.

Ihmisellä voi olla monenlaisia ulkoisia velvollisuuksia, mutta vapaus on Linnankiven mukaan ennen kaikkea sisäistä.

– Vapaus pitää itse ajatella itselleen. Se on päässä, sydämessä, sielussa.

 

– Esimerkiksi Jerry Lee Lewis oppi soittamaan pianoa kirkossa, ja kirkko ja uskonto olivat tärkeitä elementtejä rockin alkutaipaleella. Minulla on aina oman musiikin tekemisessä ollut se ajatus, että siinä ovat ihan ne samat elementit, ei mitään uutta, päinvastoin hyvin vanhanaikaista, Jyrki Linnankivi sanoo.

 

Rakkaus

Linnankivi sanoo puoliksi leikillään, että kaikki edellä mainitut sanansa ovat yhteensä rakkautta.

– Rakkautta on monenlaista, kuten vapauttakin. Rakkauden eri tasot on hyvä löytää. Pihkassa oleminen ei ole oikeaa rakkautta, vaikka se voi antaa ymmärtää, että se on. Mutta se pihka voi johtaa vielä syvempään rakkauteen.

Laulaja pohtii, että englanniksi on helpompi ääneen tunnustaa, että pitää jostakin: ”I love you, man!” Suomeksi sanat eivät kuitenkaan tule yhtä kevyesti.

– Englanniksi sen voi heittää vaikka ravintolasta lähtiessä kokille. On kiva saada rakkautta, mutta on vielä mukavampi antaa sitä, Linnankivi pohtii.

Rock-laulajan mukaan rakkautta ei pidä säästellä, päinvastoin.

– Sitä kannattaa läikytellä.

 

 

 

Kun keskustelu siirtyy Jumalan rakkauteen meitä kohtaan, Linnankivi vetää henkeä.

– Kun joku sanoo sinulle ”Jesus loves you, man”, se vetää hiljaiseksi.

Erityistä Jumalan rakkauden läikähdystä tai äkillistä uskonnollista kokemusta Linnankivellä sen sijaan ei ole.

– Mielestäni missään jutuissani ei ole mitään erikoista. Äiti kertoi, että tuolla on Taivaan Isä, ja Vatikaania seuraava toimittajakin sanoi, että teillä on tuollainen kristillinen rock-yhtye. Minulle kaikki on ollut ihan selvää aina.

Elämäni sanat -jakson, jossa Ilkka Enkenbergin vieraana on Jyrki Linnankoski, on kuunneltavissa osoitteeesta sana.fi/podcastit.

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Jaa artikkeli

0:00 0:00